Kun puhutaan Untamalan kirkosta, on mahdotonta ohittaa olankohautuksella sen vierellä seisovaa Kalevanpojan viikatteentikkua.
– Sitä ei tiedetä, että mihin tarkoitukseen tämä on alunperin pystytetty. Muistan, kun 1950-luvun alussa, jolloin olin noin 10-vuotias, tässä tehtiin kaivaus, ja kiven soukemmalta sivulta löytyi kaksi hautaa, Helge Heinikkala kertoo.
Vainajista toinen oli haudattu arkussa, toinen ei. Arkussa hautaaminen kertoo Heinikkalan mukaan arvohenkilöstä, hautaussuunnasta taas voidaan päätellä, että kyse on ollut kristillisistä hautauksista.
– Sen verran saatiin selville, että toisessa haudassa oli 25–35-vuotias naisihminen. Toisessa oli vain se hahmo. Se oli niin maatunut kerta kaikkiaan, ei ollut muuta kuin sellainen tumma hahmo ja arkun ääriviivat. Ajoitus meni todennäköisesti sinne 1100-luvulle.
Kirkkomaa on Untamalan viimeisin, mutta ei suinkaan ensimmäinen hautausmaa. Ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina käytössä oli Myllymäellä ollut kalmisto. Vuonna 1960 kirkon läheltä Heinikkalan päärakennuksen kivijalan alta todettiin viikinkiaikainen runsaslöytöinen ruumishauta.
Kyseisessä setänsä talossa tuolloin remonttihommissa ollut Heinikkala kertoo, että löytöjä olisi voinut tulla paljon enemmänkin.
– Kun löytöjä tuli, niin hänellä oli rakennus hiukan kesken, eikä hän uskaltanut ilmoittaa sitä silloin ja sai jotain sakkoja siitä. Hän oli harmissaan ja sanoi, että jos jotain vielä löytyy, niin hän ei taida ilmoittaa siitä.
Jälkeenpäin on käynyt ilmi, että kun setä oli asentanut kaivinkoneurakoitsijan kanssa öljysäiliötä, oli jotain todellakin vielä löytynyt.
– Sieltä oli tullut miekkoja vastaan! Setä oli vannottanut urakoitsijaa, että tästä et sitten puhu mitään! Matti Salmila , tämän urakoitsijan, Antin poika sanoi, että molemmat ovat vainajia jo, joten kyllä kai hän voi tämän salaisuuden jo paljastaa. Isä oli kotona sanonut, että ei saa puhua mitään.
– Niitä miekkoja ei ole löytynyt mistään, ei tiedä mihin ne silloin pistettiin.
On mahdollista, että talon alta löytynyttä kalmistoa on käytetty yhtä aikaa kirkon pihalla olevan myöhäisimmän hautausmaan kanssa.
– Täällä ei ole mitään miekkalähetystä ollut, kristinusko on vaan tullut täällä suosioon. Tämä viikatteentikku, jonka leveä sivu on etelään päin, on ehkä pystytetty jonkun henkilön muistoksi ilman hautaa, ja näillä sen juurelle myöhemmin tehdyillä hautauksilla on saattanut olla joku yhteys siihen. Jos se olisi alun perin pystytetty hautakiveksi, niin silloin se olisi hautaa päin leveämpi.
Heinikkala arvelee, että ajankohta voisi osua juuri siihen saumakohtaan, jolloin kristinusko on ruvennut vaikuttamaan alueella.
– Tiedetään, että viikingit pystyttivät ympäri Eurooppaa tuhansia patsaita. Ehkä he ovat pystyttäneet tämän jonkun oman päällikkönsä muistoksi, ja sitten olisi myöhemmin emäntä ja tytär pistetty tähän. Jollain lailla olen ryhtynyt kuvittelemaan, että siinä on äiti ja tytär, vaikka se toinen on voinut olla mieskin.
”Äidin ja tyttären” lisäksi kirkkomaassa lepää satoja vainajia. Tietoja haudattujen henkilöllisyyksistä on 1600-luvulta lähtien.
– Tämä on ollut vaikeamman taipaleen päässä Valkojärven takana, ja tänne saatiin siksi suorittaa hautauksia. 1600-luvulta lähtien, kun kirkonkirjoja on pidetty, tiedetään ne reilut 440 ihmistä, ketkä tähän on haudattu. Tässä on päällekkäin monta. Nyt kun tässä kulkee, niin tässä on niitä painaumia.
Itse kirkko nykyisessä asussaan on 150 vuotta vanha.
– Tämän edeltäjästä ei ole ainuttakaan kuvaa tai kuvausta. Ainut maininta on se, että se on ollut hiukan isompi.
Heinikkala korostaa talkootyön ja yksityisten lahjoittajien erityismerkitystä Untamalan kirkon historiassa. Kirkon sähköistä esimerkiksi saadaan kiittää Siviä Leinon 1960-luvulla tekemää lahjoitusta.
– Mitä ilmeisimmin sen ihan ensimmäisen kirkkorakennuksen ovat spontaanisti rakentaneet yksityiset kristityt perheet yhdessä toimien, ilman mitään ulkoa päin tulevaa perustamiskäskyä tai ulkopuolista rahoitusta.
1600-luvulla Falckenbergin suku pelasti kirkon toiminnan ottamalla sen lahjoituskohteekseen. Isonvihan jälkeen alkanut uusi kriisivaihe huipentui kirkon paloon vuonna 1781.
– Seurakunta ei olisi enää rakentanut uutta kirkkoa, mutta kyläläiset olivat sitä mieltä, että he sellaisen haluavat, ja tekivät sen talkoilla ilman seurakunnan tukea vuonna 1785. Apua saatiin naapurikylistä.
Kun kirkko remontoitiin nykyiseen asuunsa vuonna 1870, osallistui seurakuntakin kustannuksiin. Vuonna 1924 seurakunta teetti Untamalan kirkon sisäseinien paneloinnin ja maalauksen sekä betoniset ulkoportaat.
Ulkoportaita pitkin päästään vihdoin kirkkoon sisälle. Eteisen seinälle on ripustettu kelttiläinen puuristi. Kuin varkain se vetää ajatukset takaisin Untamalan kristillistymisen alkuaikoihin.
– Kun tämä kirkko on rakennettu sen palaneen paikalle, niin tämä risti on ollut kirkon katolla. Vuonna 1912 tähän on tehty peltikatto. Tämä risti on silloin vaihdettu tavalliseen ristiin ilmeisesti siksi, koska tätä olisi ollut hirmuisen hankala pellittää. Kun kyläläiset tekivät palaneen kirkon paikalle uuden, niin he olivat ehkä muistaneet, että siellä itäpäädyssä oli ollut tämänkaltainen risti, ja ovat tehneet samanlaisen. Tiedetään, että Ruotsin valtio on peruuttanut siitä kirkosta 1500-luvulla kirkonkellon ja muuta. Jos katolla on jo silloin ollut se kelttiläinen risti, niin se on viitannut jonnekin vielä kauemmas, että se ketä tänne on kristinuskon tuonut, on tullut sellaiselta seudulta.
Ossi Nyström
