Kysykää hoitajilta!

0

Ukin Sanomat kirjoitti torstaina 7.4.2022 plarissa hoitajalakosta otsikolla ”Kiireellistäkin hoitoa peruttu lakon takia”, hiukankin asiaa seuranneena voi monikin meistä todeta, että faktojen tarkistus olisi ollut ensiarvoisen tärkeää haluttaessa jakaa puolueetonta tietoa. Mites on Hyvän lehtimiestavan käynyt?

Selkeästi lehti on valinnut puolensa jakaessaan tämän jo vanhan ”uutisen” jonka muut lehdet ovat julkaisseet jo alkuviikolla. Näitä nyt julkaistuja työnantajien valheellisiksikin todistettuja lausuntoja on jo lukuisia oikaistu viikon varrella liittojen edustajien puolelta ja myös mm. suojatyössä olevien hoitajienkin puolelta. Jopa työnantajapuoli on joillain paikkakunnilla pyytänyt lausuntojaan anteeksi.

Arvoisat toimittajat, eikö teidän tehtävänne ole tuoda kansalle tietoa ns. molemmilta puolilta? Ihan vinkkinä: Kysykää hoitajilta!

Nyt lakon aikana esiintuodut epäkohdat hoitajien palkkauksessa, työolosuhteissa ja myös arvostuksen puute ovat karua faktaa myös meillä Uudessakaupungissa. Jatkuva paineessa ja kiireessä työskentely alimitoituksella ei ole inhimillistä hoitajalle eikä myöskään meidän äideillemme, isillemme, mummoillemme ja papoillemme. Kysykää vaikka hoitajilta!

Ai niin, se paljon puhuttu potilasturvallisuus, miksei kukaan ole ollut siitä aikaisemmin huolissaan, vuosikausia on hoidettu liian vähällä henkilökunnalla Ukissakin. Jo pitkään työ on ollut päivästä toiseen selviytymistä. Esimiehet, työnantajat, päättäjät. Kaiken kuullun ja nähdyn perusteella nämä Valvirat ja Avit kuulostavat lähinnä vitsiltä. Miksette kuuntele hoitajia?

Joku piti tekstaripalstalla hoitajien lakkoilemista hävyttömänä ja kehotti hoitajia häpeämään, kuinka kapea voi ihmismieli ollakaan? Niin surullista. Jos jonkun tahon käytös on jo vuosikausia ollut jopa hävytöntä ja myös hävettävää, on tuo taho esimiehet, työnantajapuoli ja päättäjät, jotka joko tietävät faktat ja eivät toimi tai eivät halua tietää faktoja ja toimivat. Tai vielä pahempaa, eivät näe edes ongelmaa alalla! Annan heillekin vinkin: Kysykää hoitajilta!

Li Grönlund

lähihoitaja

Valtuutettu

Vasemmistoliitto

Toimitus vastaa:

Uutinen perustui Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteeseen, joka julkaistiin torstain lehdessä. Tiistain lehteen se ei ehtinyt, koska tiedote tuli vasta tiistaina. Toimituksella ei ollut syytä epäillä sairaanhoitopiirissä vastuussa olevien virkamiesten antamia tietoja. Uudenkaupungin Sanomien toimitus seuraa Uudenkaupungin asioita, valitettavasti resurssimme eivät riitä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin toiminnan seurantaan Turussa. Ugissa työskenteleviä hoitajia haastattelimme heti lakon alkaessa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here