Lemmikit sodan jaloissa

0

Uutiskatsauksessa nainen halaa vinkuvaa saksanpaimenkoiraa. ”Sille ei ole ruokaa,” hän itkee. Niin itken minäkin.

Mariupolin raunioissa vilahtaa takkuinen, pikku kissa. – Voi, sinua kissa-rukka. Et sinä pärjää, rotta sinut syö tai joku muu, sanon kuvaruudulle pala kurkussa.

Uutiskuvassa ukrainalaissotilaat lämmittelevät nuotion äärellä ja ympärillä liehuu innokas koirajoukko. Ne ovat selvästi rotu- ja seurakoiria eivätkä kulkureita. Ne yrittävät nuolla sotilaiden käsiä, kaipaavat haleja ja kotia. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat Ukrainan kodittomista lemmikeistä. Hevosetkin ovat hädässä.

Ajattelen Talvisotaa, silloin oli sotahevosia ja -koiria. Nykyisen kaltaista lemmikkikulttuuria ei ollut olemassakaan. Olisi makeasti naurettu, jos kotieläimiä olisi kutsuttu lemmikeiksi. Silloin elettiin vielä maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, jossa kissoilla ja koirilla oli oma työ ja tehtävä. Jos oli kaneja, niin niitä syötiin, eikä hellitty olohuoneessa.

Euroopan uusimmassa sodassa, Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan, uutta ovat lemmikit pakolaisvirrassa.

Pommisuojaan niitä ei saa ottaa, siksi monet ukrainalaiset ovat jääneet kotiin. Vanha nainen oli onnistunut pääsemään evakuointibussiin, mutta itki sydäntä särkevästi, koska hänen miehensä oli kieltäytynyt lähtemästä. Heillä oli kolme isoa koiraa, joita mies ei voinut jättää.

Epäilen monien päästävän lemmikkinsä vapaaksi, etenkin kissat. Pragmaattisesti, kylmällä järjellä ajatellen, omistajan pitäisi lopettaa lemmikki lähdön tullessa. Kuka siihen pystyy? Ja miten sen käytännössä kivutta toteuttaisi?

Kamalaa ajatella. Kamala tätä on kirjoittaa.

Ukraina on ylpeä hevosistaan. Upeita ratsuja ja kuuluisia ravureita. Myös Suomi on mukana kansainvälisessä yhteistyössä hevosten pelastamiseksi. On organisoitu ruokaa, hoivaa ja kuljetuksia lähimaihin, mutta hevosten siirtäminen on vaikeaa. Tiet ovat poikki ja pommit uhkaavat. Juna on toistaiseksi ollut parempi vaihtoehto. Voimme vain kuvitella hevosten säikkymistä, ne vammautuvat henkisesti, kuten ihmisetkin.

Näinä pahoina päivinä jokainen lemmikin omistaja ei voi olla pohtimatta mitä tehdä, jos tulisi äkkilähtö. Kissani, Eetu, painaa 7 kiloa, enkä jaksaisi kantaa sitä kopassa montakaan metriä, se syö vain kissanruokaa, jota evakossa on vaikea saada. Koirien kanssa on helpompi kulkea, mutta nekin tarvitsevat ruokaa ja juomaa. Kaiken lisäksi mukana pitäisi olla rokotustodistukset ja muut propuskat, tautiriskit ovat suuret.

Joku voi arvostella, miksi kirjoitan lemmikeistä, enkä ihmisten kärsimyksistä. Mutta ukrainalaisten tuskien kuvaamiseen minulta loppuvat sanat ja kyyneleet.

Pirkko Arstila

freelancer-

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here