Koronapandemian alkaessa kuolleisuus oli tärkeä mittari. Ikäihmisiä piti suojella; nyt suojaavia toimia on purettu, vaikka kansaa kuolee enemmän kuin koko pandemian aikana.
Infektiolääkäri antoi Ylen uutisessa (25.4.22) luvan jälleen halata ja kätellä. Ainakin jos olet nuori ja koronan sairastanut. Samaan hengenvetoon hän muistutti, että tautia on edelleen paljon liikkeellä.
Pakkahuoneen kahvijonossa pääsiäisenä olin kaverini kanssa ainoa maskin pitäjä. Ihmiset seisoivat tiiviisti ilman välejä – ihan niin kuin ennen koronaa. Onko liikaa pyytää käyttämään maskia jonoissa tai kaupassa asioidessa, vaikka siitä ei kokisi olevan hyötyä itselle?
On tultu kauas pandemian alkuajoista, kun yli 70-vuotiaille suositeltiin koronaeristystä. Tilanne on kääntynyt päälaelleen – ihan kuin ikäihmiset joutaisivat nyt kuolla koronaan.
Viranomaiset eivät ole sen enempää avanneet linjauksen muutosta. Mieleen hiipii kafkamainen ajatus: Haluaako valtio kenties näin saada huoltosuhteen paremmaksi ja bonuksena yhteiskunnan kassaan kilahtavat perintöverot?
Luin palvelutalossa työskentelevän lääkärin somepäivityksen, jossa hän kertoi noro- ja koronakurimuksessa kirjoittavansa kyseisenä päivänä 11 kuolintodistusta. Se ei tuntunut hänestä pahalta: ”Monelle infektio on käynyt armosta, tehnyt vääjäämättömästä prosessista vähän lyhyemmän.”
Hätkähdin. Nytkö annetaan pandemian hoitaa armomurhia. Utilitaristisen näkökulman mukaan eutanasiaa voidaan puolustaa käytännöllisin ja taloudellisin perustein. Onko vanhusten ja muiden riskiryhmäläisten suojaaminen koronalta todettu terveydenhuoltojärjestelmälle liian raskaaksi taakaksi?
Pidän tätä erittäin huolestuttavana kehityssuuntana. Varsinkin kun eläkeiät nousevat. Oma tavoite-eläkeikäni on 67 vuotta. Tulevaisuuden pandemioissa olisin jo muutaman vuoden päästä eläköitymisestä turhake, jonka joutaa kuolla, jos perussairauteni ja kunto ei kestä tautia.
Edesmennyt sukulaistätini Meeri sai elää pitkään aktiivisena. Kun liikuntakyky alkoi mennä, hän tuskaili joutavansa jo pois. Sitten tuli sydänkohtaus. Omien sanojensa mukaan hän viimeisillä voimillaan soitti apua: ”Niin sitä ihminen pitää kiinni henkirievustaan.” Halu elää on sisäänrakennettu meihin. Elämä on ihmiselle rakas.
Minä jatkan maskin käyttöä julkisissa sisätiloissa niiden vanhuksien puolesta, jotka haluavat nähdä tämänkin kevään ja kesän ihmeet. Jatkan sitä myös tutun teinitytön takia, jolta syöpähoidot veivät vastustuskyvyn.
Syitä voin löytää monia.
Virpi Adamsson
vapaa toimittaja