Pääsiäislautanen: Basbousa pääsiäiseen

0
Basbousa on Lähi-Idästä kotoisin oleva makea leivonnainen.

Sattumalta silmiini osui ulkomaisia lehtiä selatessani basbousa cake, joka vaikutti helpolta ja pääsiäisen aikaan sopivalta makealta kakulta.

Kakku valmistetaan semolina-jauhoista, joista en ollut kuullutkaan aikaisemmin. Kaikki tietohan on nykyään muutaman klikkauksen päässä, joten selkeni, että semolina-jauhot ovat karkeita durumvehnän ydinkerroksia. Jauhoja käytetään pastaan, pizzan käsittelyyn ja pizzalapioiden jauhottamiseen. Semolina vastaa muiden viljojen mannaryynejä.

Semolina-jauhoja löytää kaupoista harvakseltaan, joten kokeiluun lähdettiin kotoisilla mannaryyneillä. Taikinan pitkä seisotusaika takaa sen, että mannaryynit pääsevät pehmenemään.

Basbousa- eli semolinakakku, on Lähi-Idän makea ja kostea perinteinen leivonnainen. Päälle valeltava siirappi antaa leivonnaiselle makean kosteuden. Siirapin makua voi vaihdella esimerkiksi ruusuvedellä, appelsiininkukkavedellä, sahramilla tai kardemummalla. Pääsiäiseen sopinee parhaiten sitruunan tai limen makumaailma.

Tässä ohjeessa käytetään kätevästi mittayksikkönä kahvikuppia.

Basbousa-kakku


siirappi:

1 kuppi sokeria

1 kuppi vettä

1-3 rkl sitruunan tai limen mehua

Taikina:

3 kuppia semolinaa tai mannaryynejä

¾–1 kuppi sokeria

½ kuppi kookoshiutaleita

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

ripaus suolaa

¾ kuppi voita

1 kuppi jogurttia

Valmista ensin siirappi yhdistämällä vesi ja sokeri kattilassa. Anna seoksen kiehahtaaa, alenna sitten lämpöä ja anna kiehua pienellä lämmöllä 10 minuuttia.

Ota kattila liedeltä ja lisää sitruunamehu ja kiehauta vielä muutama minuutti. Anna siirapin jäähtyä.

Sekoita kaikki kakkutaikinan aineet huolella, voi sulatettuna ja jäähtyneenä.

Muotoile leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille ja kaada taikina siihen. Jätä vuoka noin kolmeksi tunniksi huoneenlämpöön.

Paista uunissa 175 asteessa vajaat puoli tuntia.

Kaada siirappi uunista otetun kakun päälle.

Koristele kakku kuivatuilla limeviipaleilla, raastetulla limen kuorella ja kookoshiutaleilla.

Kastike kakulle


2,5 dl turkkilaista jogurttia

2 rkl lemon / lime curdia

Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja tarjoile kakun seurana.

Kuivatut lime- tai sitruunaviipaleet teet helposti huuhtelemalla ja kuivaamalla muutaman limen tai sitruunan. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle tomusokeria, jotta viipaleista tulee kauniin kiiltäviä. Anna kuivua uunin kiertoilmassa 75 asteen lämmössä rauhassa kolmisen tuntia.

Tiina Perähannu-Silvola