
Turun Palloseura voitti lauantaina naisten salibandyn Suomen mestaruuden. F-liigan finaaleissa TPS voitti viime kauden mestarin Porvoon Salibandyseuran otteluvoitoin 4–3.
Kalannin Pallon kasvatti Sofia Leino pääsi juhlimaan seitsemännen finaaliottelun jälkeen ensimmäistä henkilökohtaista sekä TPS:n seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta.
Finaalisarjassa PSS sai jo mahdollisuuden uusia mestaruus Kupittaalla kuudennessa ottelussa. TPS kuitenkin piti pintansa ja vei ottelusarjan seitsemänteen otteluun jatkoaikavoitolla. Porvoossa jännittävien vaiheiden jälkeen TPS voitti kultaa maalein 2–1.
Ratkaisevan voittomaalin teki Noora Rantanen Leinon syöttämänä kolmannen erän puolivälissä.
Aiemmin kaudella Leino oli maajoukkueen mukana saavuttamassa hopeaa MM-kisoista ja TPS:n paidassa hopeaa tuli Suomen cupissa. PSS oli tammikuussa cupin finaalissa parempi, mutta turkulaiset saivat nyt SM-finaalissa revanssin.
Leino pelasi pudotuspeleissä 14 ottelua tehden niissä tehot 6+2. Maalimäärä oli joukkueen neljänneksi korkein.