Syöpäyhdistyksen paikallisosasto tekee tiivistä yhteistyötä paikallisen sairaalan kanssa

0
- Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen Vakka-Suomen paikallisosaston Ystävän Tuvalta saa käytännön apua ja vertaistukea sekä syöpään sairastuneet että heidän läheiset, kertovat Tarja-Liisa Kukkonen ja Heimo Peltonen.

Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen Vakka-Suomen paikallisosasto on toiminut jo lähes puolivuosisataa. Osaston toimialueena on Uusikaupunki, Laitila, Pyhäranta, Tarvasjoki, Vehmaa, Taivassalo ja Kustavi. Tärkeä yhteistyökumppani on luonnollisesti Tyks Vakka-Suomen sairaala ja sen syöpätautien poliklinikka. Poliklinikka tuottaa syöpähoitopalveluja alueen asukkaille lähipalveluna. Viime vuoden aikana poliklinikalla annettiin yksin 450 solunsalpaajahoitoa.

– Syövän hoidossa sairaala ja erityisesti sen hoitotyön parissa työskentelevä henkilöstö ovat meille tärkeitä yhteistyökumppaneita ja yhteistyötä on varmasti mahdollista kehittää edelleen, kiitteli Vakka-Suomen paikallisosaston puheenjohtaja Esko Tähtinen.

Samoilla linjoilla on myös sairaalan koordinoiva ylihoitaja Riikka Maijala.

Itse asiassa meillä on tekeillä opinnäytetyönä selvitys siitä ,minkälaisia yhteistyömalleja on muualla käytössä sairaalan ja järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Uskon että tätä kautta on löydettävissä myös uusia yhteistyömuotoja nykyisten rinnalle, totesi Riikka Maijala.

Yksi yhteistyömuoto ovat luomitarkastukset. Tarkastuksia tekevä henkilö tulee Lounais-Suomen syöpäyhdistyksestä ja tilat tarjoaa Vakka-Suomen sairaala. Seuraava tarkastuspäivä on 7.4. Tarkastukseen varataan aika etukäteen puhelimitse. Lisätietoja tarkastuspäivistä löytyy paikallisosaston nettisivuilta.

– Näitä kovin kysyttyjä tarkastuspäiviä järjestetään kevään ja alkukesän aikana vielä kolme ja tämän jälkeen pohdimme yhdessä miten toimintaa jatketaan, kertoi Esko Tähtinen.

Sekä syöpäyhdistyksen aktiivit että sairaalan edustajat kannustavat kaikkia osallistumaan syöpäseulontoihin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa syöpä löytyy, sitä parempi on hoitoennuste.

Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen Vakka-Suomen paikallisosaston tukikohtana toimii Ystävän Tupa Alisenkadun varrella Uudessakaupungissa. Tuvalla on paikallisosaston päivystys joka torstai klo 12-16.

– Kerron korvausasioista sairastuneille ja avustan hakemusten laatimisessa. Lisäksi luonnollisesti jaan tietoa syöpäyhdistyksen ja paikallisosaston toiminnasta kaikille kiinnostuneille, selvitti päivystystä pääsääntöisesti hoitava Tarja-Liisa Kukkonen

Ystävän tuvalla kokoontuu kerran kuussa omat vertaistukiryhmät eturauhassyöpää ja rintasyöpää sairastaville.

– Ryhmiin mahtuu uusia jäseniä. Vertaistuki on todella tärkeä asia sairastuneelle ja ryhmässä on luottamuksellista puhua sairauteen liittyvistä asioista, korosti miesten Etuset -ryhmää vetävä Heimo Peltonen.