Lokalahden koulu sai neljä viikkoa sitten viisi uutta oppilasta. Nyt Ukrainasta tulleet Vladislav , 15, Oksana , 11, Timofiy, 8 ja Dmytro, 6, osaavat jo muutaman sanan suomea.
– Yksitoista, Oksana vastaa selkeästi suomeksi, kun häneltä kysyy ikää.
Lokalahden koulun rehtori Veli-Pekka Virtanen kertoo, että koulu sai pari viikkoa valmistautumisaikaa uusien oppilaiden vastaanottoon.
– Aluksi suunnittelimme, että opetamme heitä englanniksi.
Oppilaista vain yksi osasi englantia, hän on ollut arvokkaana apuna tulkkauksessa. Ukrainalaislapset saavat opetusta suomen ja ukrainan kielellä. Lapset seuraavat etäopetusta Ukrainasta.
– Taito- ja taideaineita he opiskelevat yhdessä muiden luokkien kanssa. Lisäksi heidän oma opettajansa opettaa heille suomea.
Kun Virtanen sai tiedon, että Ukrainan sodasta on tulossa perheitä myös Lokalahdelle, hän otti heti yhteyttä Linda Jefimoffiin . Jefimoff on tehnyt opettajasijaisuuksia Uudessakaupungissa, viimeksi Valmo-opetuksessa Uudenkaupungin Yhtenäiskoululla.
– Kun tilanne on nyt tämä, tiesin, ettei Valmo-opettajaa tahdo saada mistään. Lindan meillä kaikki tuntevat ja häneen luotetaan. Hän oli meille oikea valinta, Veli-Pekka sanoo. Luokan seinältä voi päätellä, että rehtorin valinta osui oikeaan. Ukrainalaislapset ovat kirjoittaneet taululle: ”Rakastamme Lindaa”. Se on vuolas kehu lapsilta, jotka eivät ensimmäisenä koulupäivänä uskaltaneet edes luokkahuoneesta ulos. Vieras ympäristö pelotti heitä.
Virtanen kehuu koulunsa oppilaita.
– He ovat ottaneet hienosti ukrainalaislapset joukkoonsa. Yhtenä aamuna huomasin ikkunasta, miten Oksana ja toinen tyttö kävelivät yhdessä kouluun. Tytöillä oli käytössä kännyköissä kääntäjäohjelmat.
Käännösohjelmaa rehtori ja opettajatkin käyttävät, kun yhteistä kieltä ei ole.
Ukrainalaislapset ovat kotiutuneet uuteen pienluokkaansa hyvin. Luokkahuone järjestettiin koulun sivurakennukseen, jossa on ollut koulukuraattorin ja koulupsykologin tilat.
– Hyvä ruoka, kuntosali ja opettajat, oppilaat kertovat, mikä suomalaisessa koulussa on parasta.
Pienryhmän ikäjakauma on poikkeuksellinen. Ukrainassa koulunkäynti alkaa kuusivuotiaana, niinpä kuusivuotias Dmytro on jo koulussa. Vladislav kuuluisi ikänsä puolesta yläkouluun, mutta rehtori Veli-Pekka Virtanen arveli, että pojan olo tuntuu turvallisemmalta pienessä lähikoulussa.
– Toteutamme opetusta nyt Ukrainan etäopetuksena ja suomen kielen opetuksena tämän kevätlukuvuoden loppuun. Näin he saavat valmiuksia syyslukukautta varten.
Ukrainalaislapsia tuli alunperin kouluun viisi, nyt yksi on jo poissa. Perhe palasi Keski-Ukrainaan. Muut perheet ovat majoittuneena Lokalahden keskustaan sekä Anssi Väättäsen tilan läheisyyteen.
Lokalahdella on huolehdittu yhteisöllisesti tulijoista.
– Saimme Anssilta hyvät tiedot jo etukäteen perheistä. Perheiden isät ovat työskennelleet hänen tilallaan.
Koululla on kerätty lahjoituksia Ukrainaan ja tänne tulleille ukrainalaisperheille.
– Meille on kunniatehtävä auttaa ukrainalaisia. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan auttaa, Veli-Pekka Virtanen kuvailee päällimmäistä tunnetta.
Kun yksi perhe palasi Ukrainaan, koululla on mietitty, miten paluu onnistui. Virtanen aikoo yrittää saada yhteyden perheeseen, jotta lapset kuulisivat, mitä koulukaverille Ukrainassa kuuluu.
Lokalahdelle tulleet perheet pääsivät lähtemään Ukrainasta sodan varhaisessa vaiheessa ja he asuivat alueilla, jotka eivät olleet uhatuimpia. Virtanen sanoo, että lapset ovat välttyneet traumoilta. Se näkyy hyvin heidän kasvoiltaan, jotka ovat yhtä hymyä.
Kun koulussa tarjottiin keittoa ja ohrapuuroa, se oli herkkua ukrainalaislapsille. Ehkä ruoka muistutti Ukrainan ruokakulttuuria.
– Onhan sen hämmentävää huomata, kuinka vähän me Suomessa loppujen lopuksi tiedämme Ukrainasta, Virtanen myöntää.
Lokalahden kouluun, kuten muihinkin kouluihin, voi tulla lisää oppilaita vielä kevään aikana. Veli-Pekka Virtanen sanoo, että tiloja ja resursseja järjestellään niin, että tulijat tuntevat itsensä tervetulleiksi.
Välituntikello soi ja ukrainalaislapset rynnistävät pihalle kuten muutkin lapset. Pian pihan hämähäkkikeinussa keinutaan yhdessä.
