Suomen kamaralla ei ole koskaan ennen nähty moisia otuksia: ne ovat lampaita, mutta kokoa on kuin ponilla. Sarvet ovat sikkaralla kuin sian saparo. Lampaiden ja pässien turkki on vaalea, mutta pää musta ja karvojen seasta ei tahdo näkyä silmiä lainkaan.
– Kyllä ne pian näkyvät, kun ne keritään, Merita Rantala naurahtaa.
Rantala tutustui tähän lammasrotuun Sveitsissä 90-luvun puolivälissä. Isokokoiset Walliser Schwartznase -lampaat käyskentelivät alppien rinteillä. Englanniksi rotu on Valais Blacknose. Rantala työskenteli Sveitsissä pari vuotta kodinhoitajana ja näki näitä lampaita alpeilla. Hän rakastui niihin ensisilmäyksellä.
Kun hän palasi Suomeen, hän jäi kaipaamaan Sveitsistä lampaita ja alppeja. Laitilasta Sveitsiin lähtenyt Merita asui ensin Turussa, mutta unelmissa oli koko ajan maatila. Ensin hän muutti takaisin Laitilaan. Kun Haukan kylästä tuli myyntiin maatila, joka oli mäen nyppylällä, Rantala hoksasi heti, että siinähän se hän oma pieni Sveitsinsä on.
– Et uskokaan, kuinka kaunista täällä on pimeällä. Kun katsoo mäen nyppylältä maisemaa, tähtitaivasta riittää silmänkantamattomiin, hän kertoo.
Merita osti siippansa kanssa maatilan vuonna 2014 ja siitä lähtien tilan asukasjoukko on kasvanut. Nyt pariskunnan lisäksi tilalla asuu pihan vahtina tiibetinmastiffi Perttu, rescuekoira Lilli, kissat Hämis, Pimu, Pilkku, Remu ja Osku, maatiaiskukko Elvis Presley ja hänen äitinsä Greta, silkkikukot Onni ja Silver sekä silkkikanat Thelma, Louise ja Mille Fleur-minikana Elisabeth.
Viime syksynä Merita sai toteutettua haaveensa toisen osan: hankittua niitä suloisia Sveitsin lampaita.
– Yritin jo aiemmin hankkia lampaita suoraan Sveitsistä. Se osoittautui liian vaikeaksi. Lampailla olisi pitänyt olla yksi jaloittelupäiväkin matkan varrella.
Sitten Merita Rantala löysi Ruotsista sveitsiläisen lammasrodun kasvattajan ja häneltä hankki oman laumansa, johon kuuluvat pässit Paul ja Gunvald sekä lampaat Kristene, Kristina ja Sofia.
Toistaiseksi lammaslauma on sisätiloissa, ne pääsevät ulkoilemaan vain lampolan edustalle pienelle alueelle. Kun varoaika on ohi, lampaille rakennetaan isompi aitaus mäen rinteeseen.
– Nämä viihtyvät myös talvella ulkona.
Lauman kookkain, Paul, pitää kovasti ihmisistä. Kun lampolaan käy sisään, Paul tulee heti vastaan. Kun sitä rapsuttaa, häntä alkaa vipattaa. Toisin kuin suomenlampaat, nämä eivät huutele kaiken aikaa mää-mää. Gunvald vain tuhisee.
– Onko sulla nuha, Merita vitsailee.
– Nämä ovat aivan ihania. Voisin kaiket illat istua täällä näitä rapsuttelemassa.
Lampaat liittyvät kuitenkin Meritan tulevaisuuden suunnitelmiin. Hän on perustanut lammastilan nimeltä Alpine Glow Blacknose. Paulille on hankittu tyttöystävä Sofia, koska Paul on astutusiässä. Syksyllä Paulilla ja Sofialla on sitten perhettä.
– Kun joku karitsa oikein leimautuu minuun, voisin kasvattaa siitä terapialampaan.
Tämä lammasrotu on liharotu.
– Mutta ei meidän lampaita syödä, Merita parahtaa.
Villat hän sen sijaan aikoo käyttää.
Merita Rantala on tyytyväinen, että hän löysi omalle pikku-Sveitsilleen sopivan maatilan. Laitilassa on jo useita lammastiloja – lammasfarmareitten yhteisö, joka tukee toisiaan.
– Onhan tämä työllistävää. Käyn päivät töissä. Jo ennen työpäivää on ruokittava eläimet ja sitten taas heti työpäivän jälkeen ja vielä myöhään illalla. Ei tästä mihinkään matkoille voi lähteä, mutta eiköhän maailmaa olekin jo tullut nähtyä ihan riittävästi, hän hymyilee.
