Vihdoin kevättä ilmassa

Ennen pääsiäistä alkoi tuntua vahvasti siltä, että kevät on peruttu. Kun on viimeiset kaksi vuotta elänyt todellisuudessa, missä peruttiin milloin pienempää ja milloin suurempaa tapahtumaa ja tapaamista, niin kevään peruuntuminen olisi sopinut kuvioon. Etenkin nyt, kun tuttu ja turvallinen tulevaisuuskin tuntuu olevan, jos ei kokonaan peruttu, niin ainakin vakavasti uhattuna.

Viime päivien lämpö on kuitenkin herättänyt uskon siihen. että kevät tulee tänäkin vuonna, vaikka vähän myöhässä.

Kevät on vuodenajoista ehdoton suosikkini. Kevätaika sisältää lupauksen jostain uudesta, johon huomaan tarttuvani joka vuosi suurella innolla. Intoudun suunnittelemaan keittiöremppaa, unelmien kasvihuonetta ja sataa muuta asiaa. Onnistun toteuttamaan näistä pulppuilevista ideoista kesän mittaan vain murto-osan, mutta se ei haittaa. Suunnitteleminen ja haaveileminen on yhtä antoisaa.

Kevät tuo mieleen myös tukun lämmittäviä muistoja. Lapsuuden kotini lähellä oli uimaranta ja rannan vieressä olevaan jyrkänteeseen syntyi joka kevät pieni puro. Tämän puron varrella leikittiin monta iltaa, kaivettiin patoja ja ruopattiin puroon hurjia pikkukoskia. Vesileikit tiesivät tietysti sitä, että kotiin palatessa vaatteet olivat ainakin kurassa, yleensä myös läpimärät. Ennen kuin äidit hermostuivat täysin näihin touhuihin, niin puro kuivui ja tilalle tulivat uudet leikit.

Kevääseen kuului myös se että sukset ja pulkat nostettiin varastoon ja varastosta auringonvaloon pääsivät polkupyörät, pallot ja hyppynarut. Ne keväät, kun polkupyörä vaihdettiin isompaan, olivat yhtä juhlaa. Usein me nuorimmat sisarukset saimme periä isosiskojen tai -veljien vanhat pyörät, mutta sekään ei haitannut, kunhan sai alleen isomman menopelin, lapsellisen paksukumisen fillarin tilalle. Jos joku naapurin lapsista sai ihan uuden polkupyörän, niin sitä käytiin ihailemassa porukalla ja jokainen halusi tietysti käydä koeajolla.

Teinivuosina pyöräilykauden alkaminen tiesi sitä että elämänpiiri laajeni huomattavasti. Pyörillä käytiin moikkaamassa kauempana asuvia kavereita ja kokoonnuttiin viettämään iltaa koulun pihalle. Kevätöissä sotkettiin luvattomille retkille kotibileisiin tai tanssilavalle.

Kevääseen on mielessäni liittynyt aina myös erityinen tuoksu. Erityisesti iltaisin, lämpimän päivän jälkeen, ilmassa on pientä kirpeyttä, muhevan maan ja jäistä vapautuneen meren tuulahdus. Luontokin irtautuu talven kahleista, jälleen kerran.

Maija

Ala-Jääski

toimittaja