Olen ottanut tavakseni makoilla tuossa auringon lämpimäksi maalaamassa kohdassa: avaan ikkunan, suljen silmäni ja annan auringon lämmittää. Se on minun oma keitaani, jonne huolet ja murheet eivät yllä.
Tuon keitaan olen päättänyt omistaa vain olemiselle – levolle ja lämmölle. Sinne en tuo töitä, murheita, ahdistusta tai levottomuutta. Sinne ei maailman paha yllä. Siellä olen vain minä, aurinko ja satunnainen tuulenvire, eikä mitään muuta. Mitään muuta ei juuri siinä hetkessä tarvita. Elämällä on silloin lupa kiitää ohi ilman minua. Mikään ei ole siinä hetkessä tärkeämpää kuin tuo läikkä valoa ja suljetut silmät. Se on minun palani taivasta.
Tarvitsen tuon hetken: hetken ilman mitään, mutta kuitenkin täynnä niin paljon kaikenlaista. Nuo hetket ovat auttaneet ja opettaneet minua tulemaan toimeen itseni kanssa, siitähän niissä loppujen lopuksi on kyse. Olen yksin, ilman keskeytyksiä tai sijaistoimintaa – ”just me, myself and I”. Pidän seuraa itse itselleni, mutta olenkin vaihteeksi se hyvä kaveri.
Olen huomannut, että meillä ihmisillä on usein tapana puhua itsellemme aika inhottavasti. Asetamme epärealistisia tavoitteita, katsomme kehoamme irvistäen tai epäkohtia listaten, vähättelemme ja lannistamme itseämme, häpeämme. Emme kuitenkaan ole tällaisia ystäviä muille, vain itsellemme. Olen päättänyt, että minun keitaassani on tilaa vain hyville tyypeille – vain niille positiivisille, kannustaville tai hyväksyville ajatuksille.
Olen myös huomannut saavani todella paljon uutta energiaa ja luovuutta noista hetkistä. Mikään ei ole parempi alusta uusille ajatuksille kuin virkeä, levännyt ja onnellinen mieli. Ahdistus ja elämän hektisyys lisäävät mielessäni kaaosta, rauha ja rento oleminen taas selkeyttävät.
Näiden hetkien tarkoitus ei ole olla ajattelematta yhtään mitään. En usko sen olevan edes mahdollista. Sen sijaan tarkoitus on keskittyä positiivisiin tunteisiin ja niiden luomiseen: Pysähtyä hetkeen ja antaa mielen vaeltaa. Joskus hymähdän ikkunasta sisään lentäneen kärpäsen pörinälle. Joskus tunnustelen, miten ihanalta auringon lämpö tuntuukaan iholla. Toisinaan taas ajatukseni vaeltavat kiitollisuuteen kaikesta, erityisesti elämästä.
Noissa hetkissä elämä saa perspektiiviä. Miten hyvin asiat oikeasti ovatkaan? Siinä auringossa ja raikkaassa tuulenvireessä makoillessani, sisukseni valtaa usein läikähdys onnea: Miten hyvin asiat oikeasti ovatkaan. Miten etuoikeutetussa asemassa olenkaan saadessani nauttia tällaisesta hetkestä. Kaikki on hyvin.
Onko sinulla samankaltaista levon keidasta? Entä millainen ystävä sinä olet itsellesi? Elämä saattaa joskus kaapata otteeseensa niinkin tiukasti, ettei siitä aina muista irtaantua edes hetkeksi. Elämä kyllä rullaa eteenpäin, vaikka sinä et olisikaan ohjissa joka sekunti. Dolce far niente – suloinen joutilaisuus. Ehkä joku muukin saattaisi kaivata elämäänsä hieman enemmän tätä.
Jasmin Jussila
uusikaupunkilainen nuori