Hangonsaaren penger vaihtoehto Turun ratapihalle – Yaran ammoniakkivaunut halutaan pois Turun keskustasta ja nyt selvitetään, mihin vaunut siirretään

0
Hangonsaaren radalla oli kuvaushetkellä Teboilin toimintaan liittyviä nestekaasuvaunuja.

Väylävirasto on aloittanut selvitystyön, jonka tavoitteena on löytää uusi ratapiha-alue Yaran täysinäisille ja tyhjille vaarallisten aineiden kuljetusvaunuille eli ns. VAK-vaunuille. Tähän asti vaunuja on seisotettu Turun ratapihalla, joka sijaitsee keskellä Turkua.

– Vaunut ovat erittäin huonossa paikassa. Riskin todennäköisyys on pieni, mutta vaikutukset voivat olla suuria, Etelä-Suomen aluepäällikkö Erkki Mäkelä Väylävirastosta toteaa.

Yaran vaunuja on ollut Turun ratapihalla jopa kymmeniä. Osa vaunuista on täynnä muun muassa ammoniakkia, osa tyhjiä. Kaikki ovat kuitenkin VAK-vaunuja, koska pesemättöminä niihin voi liittyä onnettomuusriski.

Väylävirasto on tilannut Proxion Oy:lta selvitystyön, jossa ensivaiheessa tutkitaan neljää vaihtoehtoa vaunujen uudeksi ratapihaksi. Yksi vaihtoehdoista on Uudessakaupungissa, Hangonsaaren penkereellä. Muut paikat Naantalissa, Raision pohjoispuolella ja Turun Muhkurissa.

– Selvitystyö ei tarkoita, että yksi näistä paikoista tulisi valituksi. Hyvää paikkaa ei varmasti löydykään, mutta meidän pitää löytää paikka, joka täyttää muun muassa lain vaatimukset. Laki on muuttumassa vuodenvaihteessa, joten pitää katsoa sekin, mitä se edellyttää, Mäkelä selittää.

Väylävirasto on pyytänyt Uudenkaupungin kaupungilta lausunnon Hangonsaaren penkereestä. Kaupunginhallitus antoi huhtikuussa lausunnon, jonka mukaan kaupunki ei pidä vaarallisten aineiden kuljetusten ratapihan mahdollista sijoittumista Yaran pengertielle mahdollisena.

Kaupunki perustelee kantaansa sillä, että makean veden allas on lähellä pengertietä ja altaasta saa juomavetensä Uudenkaupungin asukkaiden lisäksi myös osa Vakka-Suomen muiden kuntien asukkaista. Lisäksi ratapiha toisi suuren riskin alueelle, jossa jo nyt on merkittävä riskikeskittymä: Yaran lannoitetehdas ja Teboilin nestekaasutäyttölaitos.

Kaupunki kävi viime viikolla neuvotteluita myös Proxion Oy:n edustajan kanssa. Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén kertoo, että hän toi esille neuvotteluissa vielä muitakin esteitä ratapihalle.

– Jos jokin onnettomuus sattuisi, ihmiset jäisivät sumppuun Hangonsaarelle, kun saaresta ei ole toista poistumistietä. Sama tilanne olisi pelastuslaitoksella.

Hän myös korosti Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisen keskustan sekä Selkämeren kansallispuiston läheisyyttä.

Väylävirasto pyrkii saamaan Yaran vaunuille korvaavan ratapihan siihen mennessä, kun Turun ratapihan uudistus valmistuu.

– Olisi taloudellisesti järkevää saada siirrettyä vaunut suoraan uuteen paikkaan kuin rakentaa jokin väliaikainen ratapiharatkaisu, Mäkelä perustelee.

Yaran ammoniakkivaunuja seisoo myös Uudenkaupungin keskustan alueella radalla. Mäkelä sanoo että tavoitteena on, ettei näin jatkossa enää olisi.

– Uuden ratapihan pitäisi olla järkevästi liikennöitävissä niin, että logistiikka toimii.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here