Hei, sinä tuttu rouva

0

Olen syömässä lähikuppilassa, kun toisesta pöydästä nainen vilkuttelee iloisesti. Vilkuttelen takaisin ja yritän peittääsen, että olen ihan hoomoilanen. Nainen näyttää tutulta, muttamissä pahuksessa olen hänet tavannut? Olenko tutustunut häneen työkeikalla, vai ostinko tältä naiselta kirpputorilta sen maljakon vai onko tällä naisella se kääpiösnautseri, josta koiramme niin kovasti tykkää?

Lähipiirini on valitellut jo vuosia muistiongelmistani. Vanha työkaveri lohdutti, että eihän se sinun muistisi koskaan hyvä ole ollutkaan. Olen aina vain naureskellut vaivalle, silloinkin kun pojanpoika vastaa, että ”mummo, mä en ole koira”, kun kutsun häntä vahingossa mäyräkoiramme nimellä. Yhden juttukeikan jälkeen havahduin, että taitaa päässäni piuhat risteillä solmuun. Olin käynyt lammastilalla ja kuvailin työkavereille, miten söpösti Paul tervehti tulijaa kyhnyttämällä kippurasarvillaan. Työkaveri ratkesi nauramaan, ei sen lampaan takia, vaan siksi, että muistin lampaan nimen! Ja tosiaan: osasin luetella tilan lampaitten nimet. Lampaita oli vain viisi, mutta jos tapaan työkeikalla viisi ihmistä, en minä heidän nimiään muista. Mutta onhan tähän selitys: lampailla ei ole sukunimeä, toisin kuin ihmisillä.

Kauppakorkeakoulussa opetetaan, että ensi kohtaamisella pitää painaa mieleen ihmisen nimi sekä jokin häneen liittyvä asia. Tällaiset yksityiskohdat ovat bisneksissä hyödyksi. Kaupanteko sujuu paremmin, kun seuraavalla tapaamisella voi kysyä asiakkaalta, että voittiko hän sen takahikiän tikanheiton piirimestaruuden. Sen jälkeen asiakkaalle on helppo myydä pari lomaosaketta.

Mutta jos jo nimen muistaminen on hankalaa, niin sen lisäksi pitäisi siis vielä muistaa, missä se lounaalla tapaamani nainen on töissä ja montako lasta hänellä on tai onko hän rakentamassa puolisonsa kanssa taloa ja oliko se Pyhämaahan vai Pyhärantaan.

Muistin kehittämiseen on kaikenlaisia tekniikoita. Kokeilin kerran yhtä. Nimen kuulemma oppii muistamaan, kun sen kytkee toiseen asiaan, esimerkiksi näin: Suomen tasavallan presidentti on nimeltään Sauli Niinistö. Tämä on helppo muistaa, koska presidentillä on sama nimi kuin ex-naapurin veljellä, joka muutti myöhemmin nimensä Saulista Sakariaaksi, koska se sopi paremmin Finlandia-palkintoa havittelevalle kirjailijanalulle. Sukunimen loppuosan taas muistaa esimerkiksi serkusta, joka hokee aina niin-niin.

Vaikeimpia ovat haastateltavat, joiden nimestä ei saa tolkkua. Olen pahoillani, että joudun olemaan syrjivä, mutta erityisesti puolalaiset nimet tuottavat tuskaa. Niissä on ihan liikaa konsonantteja. Esimerkiksi Agnieszka-nimen voisi muistaa, kun päättelee, että szka muistuttaa sanaa loska. Mutta sitten ihmisellä on vielä sukunimi, joka on pelkkää zetaa, ceetä, ännää ja ärrää.

Sekään ei ole avautunut, miten muistitekniikkaa pystyy hyödyntämään, kun tapaa kerralla parikymmentä uutta ihmistä. Kovalevyni täyttyy jo kolmannen kohdalla. Ei muistitekniikka ainakaan huonomuistista auta. Ehkä näiden tekniikkojen kehittäjät asuvat autiolla saarella ja kohtaavat yhden ihmisen noin kerran vuodessa.

Puolisoni nimen olen jo sentään alkanut muistaa, kun olen hokenut sitä noin 40 vuotta. Lisäksi valitsin puolison, jonka etunimessä on vain viisi kirjainta ja sukunimessä toiset viisi. Onneksi joku Luis Carlos de Noronha Cabral da Camara ei kosinut.

Nyt on parasta lähteä etsimään, mihin jätin avaimet. Viimeksi ne löytyivät lintulaudalta. Siihen on täysin looginen selitys: piti kaataa linnuille jyviä, jyvät olivat pihavarastossa, siis lukitun oven takana. Kun palautin jyväpussin varastoon, ovi sulkeutui ilman avainta ja lähdin hyvällä mielellä töihin, kun tuli linnutkin ruokittua.

Se tekniikka muuten toimii, että kulje se reitti, jonka varrella hukkasit avaimesi. Voit yllättyä, mistä ne löydät.

Teija Uitto