Marjastuksen ja sienestyksen lisäksi kotimainen luontomme tarjoaa herkkuja syötävien luonnonkasvien muodossa. Villiyrttejä nimitetään myös kreikankielistä alkuperää olevalla sanalla horta. Ja onhan sanassa jotain kauniin runollista. Ainakin itse pidän siitä, kuinka voin keväisen kasvukauden alussa lähteä luontoon vailla kiirettä tai tarkkaa päämäärää, hortaretkelle hortoilemaan.
Suomesta löytyy kymmeniä ravinnoksi kelpaavia kasvilajeja. Useimpien satokausi on parhaillaan käynnistymässä, ja joitain voi kerätä lähes ympäri vuoden. Suurta osaa ruohovartisista villiyrteistä voi kerätä jokamiehenoikeuksin, mutta esimerkiksi puiden kerkkien tai silmujen keräämiseen tarvitsee maanomistajan luvan. Hortaretkellä on lupien lisäksi syytä pitää mielessä muutama pääsääntö.
Kerää vain sellaisia lajeja, jotka varmasti tunnet.
Yleisimmät lajit oppii helposti tunnistamaan, mutta syötävissä kasveissa on vaikeammin tunnistettavia lajeja. Jotkin luonnonvaraiset kasvit ovat tappavan myrkyllisiä, joten varovaisuus on hortoillessa paikallaan.
Kasvin ulkonäkö voi vaihdella kasvuolosuhteiden ja kasvukauden mukaan. Varjossa kasveista kasvaa eri näköisiä kuin paahteisella pientareella. Varhain keväällä kerättävät maitohorsman versot ovat hyvin eri näköisiä, kuin myöhemmin kesällä täyteen mittaansa kasvanut tuttu rentunruusu.
Kerää luontoa kunnioittavasti.
Ohjeena on, että kasvupaikalta tulisi kerätä korkeintaan kolmannes kasveista, tai kasvinosista. Luonnon kannalta tärkeää on kerätä sellaisista paikoista, joissa kasvia on paljon, ja jättää vain muutaman kasvin esiintymät rauhassa kasvamaan. Kerätessä tulee aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriötä ympäristölle: varoa tallomasta turhaan kasveja tai taittelemasta oksia.
Kerää turvallisilta keruupaikoilta.
Isojen teiden tai teollisuusalueiden välittömästä läheisyydestä ei villiyrttejä kannata poimia. Tiet pölyttävät ja jotkin kasvit keräävät maaperästä itseensä haitallisiakin aineita. Vaikkapa nokkosta ei kannata kerätä kovin ravinteikkailta kasvupaikoilta, sillä silloin niihin on päässyt kertymään munuaisia kuormittavia nitraatteja.
Hortoilun alkuun pääsee kiinni hyvin matalalla kynnyksellä. Mukaan voi pyytää luotettavan, kokeneemman ystävän oppaaksi. Ympäri maata järjestetään erilaisia kursseja ja retkiä, joita kannattaa tiedustella omasta kansalaisopistosta ja paikallisilta luonto- tai kotitalousalojen yhdistyksiltä.
Sekään ei haittaa, jos omaan lajintuntemukseen kuuluu vain yksi tai kaksi syötävää kasvia. Niitä etsiessä retkellä on mahtavaa nauttia samalla luonnosta kaikessa rauhassa.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala