Jälleen Ukikyydistä

0

Vähän ajan kuluttua on tässä kaupungissa satoja murheenmurtamia kulkijoita, koska heiltä jälleen tyssätään kulkeminen. Jouduimme kaksi vuotta pysymään kotona ja sitten kun meille annettiin mahdollisuus lähteä liikkeelle se heti lopetetaan.

Tämä on kuin itänaapurissa, missä tavalliselta kansalta kielletään melkein kaikki asiat ja nyt kun meille aukeni tämä hieno systeemi, niin se olikin huono asia. Se täytyy heti lopettaa ja piilottaa.

Asun keskustassa, olen autoton, huonojalkainen mutta olen voinut hoitaa asioitani. Olen käynyt labrassa, röntgenissä, terveyskeskuksessa, rokotuksessa, hammaslääkärissä ja pitäisi mennä poliisilaitokselle. Olen käynyt hautausmaalla, suunnittelen käyntiä Talouspörssiin. Kaikissa Itäpoijun mäen liikkeissä olen käynyt. Leirintäalueen mammalaiturille haaveilin pääseväni uimaan.

Ja vastaavasti kaikilla kauempana asuvilla on samanlaisia suunnitelmia. Päästä torille, Pakkahuoneelle, rannalle syömään, äidit vauvojen kanssa neuvolaan lastenvaunujen kanssa ym.

Tehkää nyt hyvät ihmiset ja yritykset jotain, että saadaan uusi kokeilu aikaiseksi. Kokeilu tarkoittaa mielestäni yritystä saada joku hyvä suunnitelma toimimaan. Kokeillaan eri juttuja, lisätään, laajennetaan ja jos lopuksi saadaan kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu se voidaan toteuttaa.

Tässä myös erittäin merkittävä asia uusille kunnallisvaaliehdokkaille tulevaisuudessa.

”Lännen tyttö ”