Miki ja Mikko – jenkkiautomiehet

Autoharrastus yhdisti jo 15 vuotta sitten uusikaupunkilaiset Mikko Vikmanin ja Miki Helmisen. Ystävysten kesät kuluvat jenkkiautojen kanssa tien päällä ja talvet autotallin suojissa kulkupelejä rakennellen. Autot ovat vaihtuneet vuosien saatossa, mutta tällä hetkellä molemmat omistavat unelma-autonsa. Unelmilla tosin on tapana muuttua.

Mikko Vikman oli 6-vuotias, kun hän osti ensimmäisen autonsa. Kauppaa hän hieroi vanhempiensa tuttavan kanssa, joka myi metsässä pidempään hylättynä ollutta vanhaa autoa.

– Ilmaiseksi hän ei autoa suostunut antamaan, joten tiukkojen neuvotteluiden jälkeen auton hinnaksi sovittiin 50 penniä. Kyseessä oli brittiläinen Triumph Herald -auto, josta ei ikinä tullut ajokuntoista ja jossain vaiheessa vanhempani hävittivät auton pois pihaa rumentamasta, Vikman muistelee.

Brittiautomenneisyydestään huolimatta Vikman liputtaa nykyään klassisten jenkkiautojen perään ja viidestä miehen autosta jenkkirautoja on tällä hetkellä neljä. Tallissa on vuoden 1951 Hudson Hornet, vuoden 1984 Chevrolet Stepside ja vuoden 1987 Chevrolet Fleetside.

Tällä hetkellä aktiivisimmassa kesäautokäytössä miehellä on elegantin kermanvalkoiseksi maalattu ja herkullisella punaisella nahalla verhoiltu vuoden 1962 Chevrolet Impala.

– Impalani oli lähes nykyisessä kunnossa, kun sen ostin. Joka talvi yritän kuitenkin tehdä jonkun isomman kokonaisuuden kuntoon ja olen tähän mennessä tehnyt autoon moottoritemontin ja uusinut sisustan. Seuraavaksi vuorossa on maalaus ja uuden rättikaton asennus, Vikman kertoo.

Vikmania kiehtoo kyseisen aikakauden Impala-autoissa näkyvä kaiku 1950-luvun avaruustyylisuunnasta ja kromin säihkeestä.

Automenneisyys ja kiinnostus jenkkiautoihin yhdistää Vikmania ja hänen ystäväänsä Miki Helmistä. Ensimmäisen kerran miehet tapasivat vuosituhannen alkupuolella paikallisen varaosamyymälän tiskillä ja siitä eteenpäin juttua on riittänyt.

– Jos ei peltoautoja lasketa, niin hankin ensimmäisen oman autoni 16-vuotiaana. Se oli Ford Taunus, mutta joku taisi lopulta ajaa traktorilla sen yli. Sen jälkeen ostin toisen Taunuksen ja rakensin sen alusta lähtien uusiksi, Helminen muistelee.

Miehen into jenkkiautoihin on saattanut tulla verenperintönä, koska Helmisen vanhemmilla oli aikoinaan harrasteautoja.

– Se oli silloin 1970–1980-luvuilla, jolloin Uudessakaupungissakin elettiin rokkikulttuurin kovinta kultakautta. Sen jälkeen minä synnyin ja autoharrastus taisi jäädä heillä vähän vähemmälle, eikä jenkkiautojen omistajiinkaan liitetä enää sellaista rokkikukon mainetta, Helminen toteaa.

Tällä hetkellä Helminen omistaa kuusi autoa, joista harrasteautoiksi hän laskee kolme. Tallissa on vuoden 1955 Ford-merkin Mercury Monterey sekä kaksi Ford A-coupe -sarjan hot rod -autoa vuosilta 1930 ja 1931. Tämän kesän suurimmat kilometrilukemat hän ennustaa ajavansa sähäkän tulenhehkuisen oranssilla hot rod -autollaan, jossa on kynäruiskulla maalatut kuvioinnit.

– Hankin auton valmiina vuonna 2020. Tai ainakin kuvittelin hankkineeni sen valmiina, koska ajoin sillä yhden kesän ja totesin, etteivät ajo-ominaisuudet ja odotukseni kohtaa. Sen jälkeen purin auton gramman palasiksi ja rakensin sen uusiksi, Helminen paljastaa.

Alan harrastajille on tärkeää, että autoissa käytetään mahdollisimman paljon alkuperäisen aikakauden osia.

– Löysin autooni Yhdysvalloista alkuperäiset vuoden 1929 etulamput, Helminen kehaisee.

Hot rod -autojen käsite syntyi alun perin 1920-luvun Yhdysvalloissa. Alkujaan termillä tarkoitettiin varastettuja autoja, jotka oli purettu ja koottu eri osista uudestaan tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Hot tarkoittaa tässä yhteydessä terminä käsiä polttavan kuumaa ja rod muokattua moottoria.

– Hot rodeilla on aikoinaan ajettu hiekkaranta- ja katuautokisoja, joten autojen historia kiehtoo minua. Rodit ovat kevyitä autoja, joissa esimerkiksi 200 hevosvoimaa vastaa jo aika isoa vääntöä.

– Näitä autoja voisi kutsua isojen poikien rakennussarjoiksi, koska vielä nykyäänkin alan harrastajat muokkaavat tehdasversiot niin, ettei alkuperäisestä jää kuin kuori, Helminen kuvailee.

Yhdysvalloista Suomeen tuotuja klassikkoautoja on Helmisen mukaan joka tapauksessa muokattava, koska turvamääräykset ovat muuttuneet historian saatossa.

– Turvavöitä näissä autoissa ei ole koskaan ollutkaan, joten ei sitä vaadita nytkään, mutta Suomen vaatimuksiin on vahvistettava koria ja lisättävä suuntavilkut, jos niitä ei alkuperäisessä mallissa ole.

– Sekä ainakin yksi etulasin pyyhkijä, koska hot rodilla ajetaan sateen sattuessa sateella, Helminen naurahtaa.

Yleensä autoharrastajapiireissä tähdätään siihen, että viimeistään vappuna auto olisi liikenteessä. Kausi kestää niin pitkään kuin säät sallivat.

– Odotan koko talven kesää, että pääsen auton rattiin, mutta toisaalta kesän ajan odotan syksyä, että pääsen takaisin talliin puuhailemaan autojen kanssa, Helminen sanoo.

– Autoharrastajalle tärkeintä on se fiilis, joka tulee, kun auton käy keväällä hakemassa tallista. Ajan kesäkauden mieluummin harrasteautolla kuin järkevällä perheautolla, tosin perheeni mahtuu kuudelle hengelle tarkoitetun jenkkiauton kyytiin helposti, Vikman lisää.

Helminen ja Vikman toteavat, että autoharrastajille konepellin alla rakentelu on vähintään puolet harrastuksesta. Toki autot keräävät katseita myös liikenteessä, mutta se ei ole miehille pääasia.

– Ensisijaisesti auton pitää säväyttää omistajan silmää, Helminen sanoo.

Vikmanin mukaan jenkkiautolla ajamisessa ratkaisevat täysin muut asiat kuin nykyajan erikoisvarusteet ja ajomukavuus.

– Onhan autoilu muutakin kuin paikasta toiseen liikkumista. Monilla muilla autoilla olisi varmasti miellyttävämpi liikkua kuin isolla Impalalla. Toisaalta näin vanhojen autojen ajaminen ja omistaminen on jo hyvin ekologista, koska näissä kierrätetään vanhaa ja vältellään muoviosia, Vikman lisää.

– Minkä tahansa matkan pääsee tavallisellakin autolla, mutta vanhoissa autoissa ei ole lisäosia ajonopeuden säätimistä ilmastointeihin tai elektroniikkaan. Ajamiseen on keskityttävä ihan eri tavalla, kun kaikkea ei hoideta kuskin puolesta valmiiksi, Helminen toteaa.

Sekä Vikmanilla että Helmisellä on tällä hetkellä käytössään omat unelma-autonsa. Harrastuksessa on miesten mukaan ainoastaan se huono puoli, että nälkä kasvaa syödessä.

– Nyt on sellainen hyvä välivaihe. Nykyiset autoni olivat jossain vaiheessa unelmiani, mutta sen jälkeen, kun hankin ne, muuttuivat unelmanikin. Tämä harrastus siis elää jatkuvasti, eikä tule missään vaiheessa valmiiksi, Vikman paljastaa.

Vakka-Suomen autotapahtumia

Laitilan romutori 18.–19.6. Munamarkkinoiden yhteydessä keskusta-alueella. Autojen, moottoripyörien, varaosien, tarvikkeiden ja vanhojen tavaroiden ostoa, myyntiä ja vaihtoa.

Mobiilisunnuntai 24.7. Laitilan Kasitorilla Untamontiellä. Esillä harrasteautoja, museoautoja ja moottoripyöriä. Mahdollisuus myydä ja ostaa varaosia ja muuta mobiilitavaraa.

Möljä Miittinki -harrasteajoneuvotapahtuma Uudessakaupungissa lauantaina 13.8. Suukarintiellä. Myyntikojuja ja käsityönäytöksiä.

Teksti ja kuvat: Katja Kaartinen, juttu on julkaistu 31.5.2022 Uudenkaupungin Sanomien ja Laitilan Sanomien yhteisessä Kesäjussi-lehdessä.