Aina kotiutuskisaan ja sen toiselle kierrokselle asti venynyt naisten ykköspesiskamppailu kotijoukkue Laitilan Jyskeen ja vieraan Haminan Pallon välillä kirjattiin lopulta aikakirjoihin numeroin 2–1. Pisteet ottelusta jakautuivat samalla tavalla.
Ennen kuin Jyske pääsi näyttäytymään ykköspesiksessä kotiyleisölleen, se oli pelannut jo kaksi vieraspeliä, jotka nekin olivat sujuneet mallikkaasti. Oulunsalossa otettiin täysi potti 0–2 jaksovoitoin ja Kajaanissa kairattiin piste matkaan. Seuraavaksi lähdetään pistejahtiin jälleen kotiareenalla tämän viikon sunnuntaina, kun vastustajaksi saapuu Ylivieska.
Hamina-pelissä Jyske vei ensimmäisen jakson juoksuin 3–1. Toisen jakson vei puolestaan Hamina niukasti 0–1. Näin mentiin supervuoropariin, jossa ei juoksuja nähty.
Kotiutuskisassa viiden parin jälkeen oltiin tasanumeroissa 2–2, joten ei kun jatkettiin. Kolme paria vielä ja sitten illan voittaja selvisi. Jyske onnistui kahdesti, kun Hamina sai vain yhden etenijän kotiin.
Kotijoukkueen juoksut löivät jokerit Nea Nyholm ja Sara Lehtilä (2). Kotipesään juoksivat Lotta Lindroos , Pinja Toivonen ja Sohvi Korhonen .
Ykköspalkinto meni Nelli Mäenpäälle .
Pelinjohtaja Sami Mäki näytti tyytyväiseltä jännittävän pelin ratkettua.
Se oli viihdettä koko rahan edestä?
– Se oli hyvä ja saatiin porukkaakin paikalle ihan kohtalaisesti. Toivottavasti nyt kylillä puhutaan, että saadaan seuraavaan peliin lisää väkeä katsomoon. Ainakin tämän pelin viihdearvo oli kohdallaan, Mäki heitti.
Haminan joukkue oli Mäen mukaan odotetunlainen.
– Se oli kova ulkopelijoukkue. Itsekin kyllä saatiin hyvää ulkopelia aikaiseksi, eli eivät he paljon tilanteita saaneet. Lautasen äärellä Erica Rosendahl pelasi hemputin hyvän pelin, kehui Mäki.
Kaikki jyskeläiset pelasivat Mäen mukaan hyvää ulkopeliä.
– Sisälläkin tehtiin ennakkoluulottomasti tärkeitä pinnoja. Koko joukkueelta ehjä suoritus, tiivisti Mäki.
Mäen mukaan jatkossakin mennään peli kerrallaan.
– Onhan tämä kausi alkanut hyvin. En olisi uskonut, että tässä vaiheessa olisi näin paljon pisteitä. Kolme kovaa vastustajaa tuossa kuitenkin ollut. Kaikkihan joukkueet ovat kovia. Näkee, että tämä on tasainen sarja.
Ari Anteroinen