Kahdeksatta kertaa messuja ja elämyksiä

0
Raumalainen Viljami Rauhala tutustuu rohkeasti eläimiin. –Lähdimme katsomaan koneita ja eläimiä, ne ovat kova sana nelivuotiaalle, sanoo äiti Anna-Mari Käykönen.

Uudenkaupungin kesä avattiin viikonloppuna jäähallin maisemissa. Minifarmi & Kukkamessut toteutettiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Kauppa- ja kohtaamispaikaksi muodostunut tapahtuma toi paikalle tuhansittain ihmisiä niin läheltä kuin kauempaakin. Vieraita oli liikkeellä seitsemän ja puoli tuhatta.

– Tapahtuma onnistui yhtä hyvin kuin ennenkin. Väkeä tuli paljon ulkopaikkakunnilta, iloitsee tapahtumajärjestäjä Jarno Ihala.

Kahdeksatta kertaa järjestettävä tapahtuma tarjosi kävijöilleen monipuolisen kattauksen sekä asiaa että elämyksiä. Kenties eniten oli liikkeellä lapsiperheitä, jotka etsivät elämyksiä kotieläinpihalta.

Messuilla oli esillä tuotteita rakentamiseen ja remontointiin, pihaan ja puutarhaan, kotiin ja mökille. Erilaiset koneet ja laitteet, sirkkeleistä kaivinkoneisiin, houkuttivat ainakin miehiä ja lapsia. Silmäniloa tuottivat sekä kasvit että eläimet, kun näytillä oli sekä kukkia että kotieläimiä.

– Saimme hyvin paikalle näytteilleasettajia. Yritykset pääsivät pitkästä aikaa esille, sanoo Jarno Ihala.

Jussi Vaajasaari

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän