Tänään meri on levoton. Kuohupäät pärskyvät korkealle. Pieni tyttö soutaa sisukkaasti. On päästävä Patakahjan saaresta mantereen rantaan ja käveltävä Kustavintien varteen, josta Inga pääsee linja-autolla Taivassalon kirkonkylän kouluun.
Inga Grönlund hymähtää tuokiokuvalle lapsuudestaan.
– Olen kiitollinen, että olen saanut kasvaa kalastajan tyttärenä saaressa. Lapsuuteni on ollut inspiroiva.
– Sellaista lapsuutta tänä päivänä ei voisi enää edes olla. Jos nyt laitettaisiin 6-vuotias lapsi soutamaan puoli kilometriä yksin ilman pelastusliiviä, niin lastensuojelu puuttuisi asiaan, hän naurahtaa.
Elämä oli ennen erilaista. Arjen vaativuus kasvatti ihmisissä sisua, joka oli vahvaa kuin orjantappura.
Inga on tunnistanut itsessään myös sen levottomuuden, mitä vaahtopäisessä meressä on. Meri on harvoin täysin tyyni, se on lähes aina liikkeessä.
– Tunnistan sen, kun tulee aika jättää vanha taakseen ja siirtyä eteenpäin.
Inga Grönlund lähti 16-vuotiaana töihin Taivassalosta Turkuun, aputytöksi Kestilän Pukimoon. Hänen tätinsä oli töissä Kestilässä ja ehdotti, että Inga tulee Kestilään töihin, kun ei kerran lukeminen kiinnosta.
Muutaman vuoden päästä yksitoikkoinen työ alkoi maistua puulta ja opiskelu alkoi kiinnostaa. Inga Grönlund opiskeli ensin vaatetusalan opettajaksi ja myöhemmin myös taiteen maisteriksi. Opettajan ura alkoi Uudessakaupungissa silloisessa Vakka-Suomen Ammattioppilaitoksessa. Vuotta myöhemmin hän lähti Mynämäelle opettajaksi Lounais-Suomen Käsi- ja taideoppilaitokseen. Opiskelujen myötä hän eteni aikuiskoulutusjohtajaksi sekä Turun Ammattikorkeakoulussa muotoilun koulutuspäälliköksi.
Työ piti muualla, mutta viikonloppuisin hän ajoi usein Taivassaloon. Kotisaaren Patakahjan synnyinkoti myytiin 2020, mutta sitä vastapäätä oli vanha kalanperkaamo ja sen tontille Inga päätti rakentaa oman rantpuarinsa, perinnehuoneensa. Sitä varten hän oli säilyttänyt kalastajasuvulta säilynyttä esineistöä, kierrellyt huutokauppoja ja kirpputoreja ja keräillyt kaikkea mahdollista kalastukseen liittyvää esineistöä.
– Tuttava juuri soitti Turusta, että täällä olisi myynnissä veneen pronssipotkureita. Tinkasin hintaa ja ostin kaksi, Inga Grönlund naurahtaa.
Mutta tätä hetkeä ennen piti tehdä vielä yksi työura. Kun Inga Grönlund halusi mittauttaa työelämän markkina-arvonsa vielä kerran. Vankilamiljöö ei ollut Ingalle tuttu, mutta vankilassa työskentelevä tuttava oli päätellyt, että Inga sopisi vankilan johtoon.
– Oma poika oli vankilassa vartijana, että ehkä sekin sitten antoi pontta hakea virkaa.
Hän tuli valituksi. Inga vastasi Turun vankilassa muun muassa vankien työtoiminnasta, vapaa-ajantoiminnasta sekä sosiaali- ja psykologipalveluista.
– Ehdin olla Kakolassa vain 1,5 kuukautta, kun vankila siirtyi Saramäkeen. Sinne loin organisaation, hän kertoo.
Kymmenessä vuodessa vankiaines muuttui rajusti.
– Viime vuosina oli tyypillistä, että vangilla ei ollut minkäänlaista työtaustaa, tai jos oli, se oli rikollisesta toiminnasta. Lisäksi oli vankeja, jotka olivat päihteiden käytön seurauksena todella huonokuntoisia.
Apulaisjohtaja sai usein viestejä vangeilta. Valitettavaa riitti.
– Työssä piti osata tyyrätä sanansa, sillä aika herkästi sai vastata myös eduskunnan oikeusasiamiehen kyselyihin.
Vankilatyössä tärkeintä oli osata sulkea ovi.
– Työt piti jättää muurien sisäpuolelle, muuten sitä työtä ei jaksaisi. Vankilatyö vaatii tietynlaisen päänupin ja että mutterit ovat järjestyksessä.
Vuonna 2017 Inga Grönlund jäi eläkkeelle ja sen jälkeen kiirettä vasta on pitänytkin. Taivassalo-seuran puheenjohtaja, Kustavin Taideyhdistyksen aktiivi, vanhojen tavaroiden keräilijä sekä perinnehuoneen rakentaja on koko ajan menossa tai pakertamassa. Tätäkin haastattelua soviteltiin monta kertaa.
Haastattelu tehdään Ingan rakkaimmassa paikassa, josta on suora näköala Patakahjan saarelle. Vanhan kalanperkaamon paikalla on nyt hauskannäköinen rantpuar, joka on rakennettu pääosin kierrätysmateriaalista.
– Purimme saarelta kaksi mökkiä ja kuljetimme hirret meren yli. Hirsistä rakennettiin sitten tämä minun perinnehuoneeni, Inga esittelee persoonallista ranthuonetta.
Rakennus on täynnä vanhaa esineistöä, lähtien isoäidin isoäidin lakanamankelista vuodelta 1759. Pääosin talossa on meriaiheista tavaraa, kuten merikortteja, ahtersteevi, verkkohanko, kalvetteja, verkkoja, verkkokorkkeja, kuku eli verkon merkki ja Ingan meriaiheisia maalauksia.
– Tällä perinnehuoneella haluan kunnioittaa kalastajien, isäni ja isoisäni, perintöä.
Kaiken takana on myös vahva suhde mereen.
– Sain kerran työtarjouksen Lahdesta. En ottanut sitä vastaan, koska Lahdessa ei ole merta. En voisi elää paikassa, jossa ei näe merta, Inga Grönlund kiteyttää saaristolaisen sielun.
Saariston Inga
Inga Grönlund on syntyjään Taivassalon Patakahjan saaresta.
Muutti Turusta takaisin Taivassaloon 2010.
Perheeseen kuuluu mies, poika, kolme bonuslasta, kaksi lastenlasta ja viisi bonuslastenlasta sekä basenjikoira Mamu.
