Kasarminlahti tuo tasa-arvoa

0

Kaupungeissa on tapana keskittyä aina siihen, mitä keskustassa tapahtuu. Keskusta-alue on kaikille yhteistä, siksi sinne sijoittuvat asiat kiinnostavat ja lehtikin niitä tiiviisti seuraa. Uudessakaupungissa on puhuttu paljon esimerkiksi Wintterin rakentamisesta, Kaupunginlahden rantojen kunnostuksesta, ja Alisenkadun perusparannuksesta. Nämä ovat isoja hankkeita ja siksi on ymmärrettävää, että ne nousevat julkisen keskustelun keskiöön.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Uudessakaupungissa rakennetaan paljon muutakin ja keskustan ulkopuoliset hankkeet voivat olla asukkaitten hyvinvoinnin kannalta jopa tärkeämpiä kuin keskustan muutostyöt.

Yksi näistä merkittävistä uudistuksista on Kasarminlahden kosteikkojen kunnostaminen sekä esteettömän luontopolun ja luontolavan rakentaminen. Tällä hankkeella on suuri merkitys lapsiperheille ja ihmisille, joiden liikkuminen on vaikeutunut.

Luontoelämyksiä voi toki kokea puistoissakin, mutta parhaiten luonnon kokee siellä, missä vallitsevana äänenä on lintujen konsertti tai tuulen humina. Kun ihmisten hyvinvoinnista puhutaan, keskitytään usein aktiviteetteihin ja kulttuurielämyksiin. Sivuseikaksi jää se äänimaisema, joka meitä ympäröi. Meluherkkyys on kuitenkin yllättävän yleistä, yli kolmannes ihmisistä on meluherkkiä. Vasta viime vuosien tutkimuksissa on korostettu sitäkin, miten melulla on yhteys jopa sydän- ja verisuonisairauksiin. Luonnon rauhassa verenpaine laskee ja mielihyvähormonit alkavat hyrrätä.

Kasarminlahden luontoreitillä voi nauttia luonnon rauhasta. Luontokohteena se on kuitenkin poikkeuksellinen siitä syystä, että se toteuttaa tasa-arvoa. Luontoon pitää olla pääsy kaikilla, myös liikuntarajoitteisilla.

Teija Uitto