Kesän lukukisa lapsille ja nuorille käynnistyy – Lukemalla kerätään taivaankappaleita

0
Kirjaston lukuvinkeissä seikkaillaan tällä kertaa lasten maailmassa ja selvitetään esimerkiksi jonkun suuren ja pelottavan salaisuutta.

Uudenkaupungin kirjaston kesän lukukisa lapsille ja nuorille käynnistyy toukokuun lopussa. Tällä kertaa kilpailu on nimetty LukuGalaksiksi ja lukemisiaan voi listata 30. toukokuuta alkaen. Kisa on käynnissä 20. elokuuta saakka.

Lapsi tai nuori voi hakea pääkirjastosta tai kirjastoautosta kaavakkeita, joihin hän kirjoittaa kolmen lukemansa tai kuuntelemansa kirjan nimen sekä yhteystietonsa. Lappua vastaan kirjastosta saa paperisia tähtiä, planeettoja ja avaruusaluksia, jotka kiinnitetään pääkirjaston lastenosaston upealle tähtitaivaalle.

Kirjasto palkitsee eniten kisassa lukeneen kirjapalkinnolla ja lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan ihan oikea kaukoputki.

Tänä kesänä lukemalla voi siis kasvattaa tähtitaivasta! Lapset voivat hankkia omia taivaankappaleita lukemalla vaikkapa mahatautisesta marsusta, pilkkireissun suunnittelusta tai kokkauskisasta.

Anneli Kanto: Häntähoiva ja mahatautinen marsu

Osuuskunta Häntähoiva, jota pyörittävät Martta, Lila ja Eino, on uuden eläinpulman edessä. Einolla on kaksi marsua nimeltään Spiderman eli Spide sekä Batman eli Battis. Yhtenä aamuna Eino löytää alakuloisen Spiden häkistä eikä marsu reagoi juuri mihinkään. Lapset huomaavat, että Spiden häntä on märkä ja häkissä on löysää kakkaa. Kotikonstit eivät tehoa ja on lähdettävä eläinlääkäriin. Onneksi isä lainaa eläinlääkärirahat, koska osuuskunnan varat ovat vähissä. Eläinlääkäri kehuu lapsia, että he ovat tehneet kaiken oikein, ja erityisesti oli ollut viisasta eristää terve marsu Battis potilaasta. Saadaanko Spide terveeksi eläinlääkäriin ohjeilla ja, miten hoitotoimenpiteeseen osallistuu Battis. Kirja kuuluu helppolukuiseen Kirjakärpänen-sarjaan.

Maria Kuutti: Mennään jo pilkille

Ilmari rakastaa kalastamista ja isä on luvannut viedä hänet pilkille. Kaikki tärkeät tarvikkeet on käyty yhdessä ostamassa; pilkkionki, kaira ja kärpäsentoukat. Ilmari on jo kärsimätön ja inttää, että koska lähdetään? Isä alkaakin kokata ja sitten syödään. Sen jälkeen isä löytyy sohvalta nokosilta ja, kun hänet saadaan hereille, soi puhelin ja isän on lähdettävä töihin. Miten kalastusreissun käy? Maria Kuutti on lastenkirjailija, jolta on aiemmin ilmestynyt ihastuttava Anna ja Elvis -kirjasarja sekä kuvakirjoja Onnista ja Aadasta. Mennään jo pilkille on helppolukuinen kirja ja sen upean kuvituksen on tehnyt Elina Jasu.

Alex Milway: Kokkauskisa

Hotelli Flamingossa vietetään hiljaiseloa. Asiakkaat ovat kaikki kaikonneet ja lomakausi on menossa mönkään. Yhtenä päivänä taivaalta tippuu Alfonso Nopsanokka, stunttikyyhky, joka harjoittelee suurta lentokisaa varten ja päättää majoittua hotelliin. Kyyhkyn tulo saa Annan, hotellin omistajan, huomaamaan, että hiljaiseloa on jatkunut jo liian kauan ja, että asialle on tehtävä jotakin. Hän päättää järjestää suuren kokkauskisan, jolla saadaan sekä hotellin varauskirja täyteen että median huomio. Hotellin kokki Madame le Possu suostuu kisaan, vaikka onkin äksy ja arvaamaton. Lisäksi mukaan lupautuvat Ravintola Paksun kissan maailmankuulu kokki Matti Murutorttu sekä kilpailevan hotellin kokki Lippe Tuuttuut. Mutta miten kisassa käy? Mitä ruokalajeja on tarjolla ja kuka voittaa pääpalkinnon? Ja saako hotelli paljon asiakkaita, ja jos, niin minkälaisia asiakkaita?

Doreen Cronin: Tipujengi: ensimmäinen tapaus

Tipujengin kuuluisi nokkia kananruokaa pihamaalla ja jahdata ötököitä, sanalla sanoen olla siis tipuja, eikä hankkiutua hankaluuksiin. Pihan järjestyksestä pitää huolta J.P. Tarkka, eläkkeelle jäänyt etsintä- ja pelastuskoira, mutta joskus tehtävä voi olla vaikea. Tipujengiin kuuluvat Suttu, Muru, Papu ja Kultsi ja heidän erityistaitojaan ovat muun muassa koodaus, vieraat kielet, murtohommat ja kengän vahtiminen (Lue kirja, niin saat tietää, mitä tuo tarkoittaa!). Tapahtumat käynnistyvät, kun pihaan syöksyy hysteerinen orava, joka on törmännyt isoon ja pelottavaan, joka oli peräti suuri ja kauhistettuva. Ilmoituksen tehtyään orava pyörtyy ja Tipujengi alkaa selvittää tapausta.

Maarit Nurmi: Etsiväkaverit aarteen jäljillä

Vilkun perhe muuttaa kesäksi saareen, ja seikkailu voi alkaa. Vilkku näkee kummallisen pojan, joka katoaa heti, kun sitä yrittää lähestyä. Lisäksi Vilkku saa kuulla, että saaren rantaan on kauan sitten haaksirikkoutunut vene, ja rosvot ovat kätkeneet aarteen saarelle. Mutta minne? Onneksi isä hakee Vilkun parhaan kaverin Antonin saareen ja he voivat alkaa selvittämään saaren salaisuuksia. Kuka on kummallinen poika ja onko saaren autiotaloon kätketty jotakin? Onko rannan luolilla jokin suurempi tehtävä ja pääseekö niihin menemään turvallisesti?

Merja Jalo: Nyt ratsaille, Niklas

Niklas pääsee ensimmäiselle maastoratsastukselleen ja jännittää kovin. Hän on katsonut lännensarjaa Lentävästä nuolesta, pojasta, joka on taitava ratsastaja, nuoltakin nopeampi. Niklas haluaisi olla yhtä hyvä ja toivoo tallin hurjinta ponia Hillaa ratsastettavakseen. Opettaja on kuitenkin sitä mieltä, että aloitetaan maastoon meneminen rauhallisemman hevosen Karkin kanssa, ja onneksi näin tehdään. Maastoratsastus on haastavaa, mutta onneksi perille päästään ilman suurempia vastoinkäymisiä. Tallilla kuitenkin alkaa tapahtua. Niklas on huomannut, että Hillan käytös muuttunut ja se vaikuttaa apealta. Mitä sille on tapahtunut ratsastuksen aikana ja miksi naapurin poika Leo on tarkkaillut ratsastajia oudosti. Onko upea Hilla vaarassa?

Uudenkaupungin pääkirjaston lasten lukuvinkit kokosi lastenkirjastotyötä tekevä informaatikko Tuula Amberla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän