Carson: “Minun maailmani pyörii.”
Rakastetun brittiläisen televisiosarjan Downton Abbeyn toinen pitkä elokuva sai ensi-iltansa Suomessa toukokuun alussa.
Televisiosarjan ensimmäinen kausi alkoi Titanicin uppoamisella, jolla oli suuret vaikutukset kuvitellun Crawleyn aatelissuvun elämään, sillä suvun brittiläisen perimyssäännön mukainen perijä menehtyi traagisessa onnettomuudessa.
Sarjassa on seurattu historiallisten tapahtumien kulkua. Toinen kausi keskittyy maailmansodan aikaan. Uudessa elokuvassa eletään 1920-lukua ja keskiössä on mykkäelokuvien aikakauden päättyminen ja siirtyminen äänielokuvien maailmaan.
Vaikka sarja ja sen henkilöt ovat kuviteltuja, niin kuvauspaikka, Highclere Castle, on oikea linna ja sijaitsee Hampshiressa. Se toimii sarjassa Crawleyn suvun kotina.
Downton Abbeyn innoittamana on julkaistu useita kirjoja, jotka taustoittavat sarjan tapahtumia, mutta kuvaavat myös yleisesti englantilaista kartanoelämää, luokkayhteiskuntaa sekä vuoden ja sesonkien kiertoa.
Kartanon vuosi -kirjassa on eri vuodenaikoihin sopivia ruokia, joita alakerran keittäjätär, rouva Patmore yhdessä Daisyn ja keittiön piikojen kanssa valmistaa.
Ohjeeksi valitsin kesäkuun kohdalta lohiruukun, johon rouva Patmore saattoi käyttää kalantähteet, katkaravut ja sillit. Rouva Patmorena olisin kyllä vähentänyt voin määrän puoleen. Jos lohiruukku kelpasi Crowleyn perheelle, niin varmasti kelpaa muillekin.
Lohiruukku
200 g voita
1 laakerinlehti
raastettua muskottipähkinää
600 g tähteeksi jäänyttä lohta
cayennepippuria
1 rkl tilliä
½ sitruunan kuori ja mehu
suolaa
mustapippuria
Sulata voi laakerinlehden ja muskottipähkinäripauksen kera kunnes voi alkaa kuplia. Ota kattila pois liedeltä ja anna hautua puolisen tuntia.
Poista lohesta nahka ja ruodot. Paloittele lohi ja lisää raastettua muskottipähkinää ja ripaus cayennea, tilli, sitruunan kuori ja mehu, suola ja mustapippuri. Käytin savulohta, mutta lohi voi olla myös muulla tavalla valmistettua.
Kaada seokseen mukaan loraus voita ja sekoita hyvin. Painele seos tasaisesti ruukkuun tai annosvuokiin.
Kaada loppu voi siivilän läpi toiseen astiaan, jotta maitomainen hera jää kattilan pohjalle. Kaada kirkastettu voi lohen päälle varovasti.
Peitä vuoka ja laita kylmään vähintään tunniksi.
Ota jääkaapista huoneenlämpöön 15 minuuttia ennen tarjoilua.
Tarjoile seuraksi englantilaiseen tapaan paahtoleipää ja sitruunaviipaleita. Tai suomalaiseen tapaan uusia perunoita.
Tiina Perähannu-Silvola