
Leirintäalueen kausi alkoi perjantaina, jolloin ”mummolaiturin” käyttöön tuli pieniä muutoksia.
– Mummolaituri on edelleen kaikkien kaupunkilaisten käytössä, mutta pukuhuonetiloja ei ole käytössä, kun leirintäalue avataan, Pääkkö kertoo.
Talvella Santtion laiturin yhteydessä on ollut tiistai- ja torstai-iltaisin lämmitetyt pukutilat avoinna, mutta laiturilla on ollut paljon käyttäjiä muinakin ajankohtina.
Paljon kysytty laituri tuotiin leirintäalueen rantaan joulukuun puolivälissä. Pääkkö ja Hukka ovat huomanneet, että laiturille on ollut tarvetta.
– On ollut todella suosittu. Joka kerta, kun olen käynyt täällä tutkimassa vieraskirjaa, täällä on ollut uimareita, Hukka kertoo.
Hukka ja Pääkkö muistuttavat, että kyseessä ei ole hyppylaituri ja veteen hyppääminen laiturilta on kielletty monella eri kielellä. Ideana on, että erityisesti aikuisten on helpompi mennä uimaan laiturilta kuin suoraan rannalta.
– Tämä on talviuintiin optimaalinen eli 1,5 metriä syvä ranta, Hukka tietää.
Avantoa on pidetty pumpulla auki ja rantaan on johtanut matto, mutta niitä ei kesäkaudella tarvita. Ensi talveksi ne tuodaan takaisin ja silloin talviuintikausi päästään aloittamaan aikaisemmin kuin menneenä talvena.
Uimarannan vieressä on ollut pysäköintipaikka, mutta leirintäalueen auet-tua auto pitää jättää kauemmas. Invamerkinnällä saa kuitenkin tulla lähemmäs rantaa.
Pientä maisemointia lienee luvassa ja muutama istumapaikka lisää.
– Voin luvata tähän pienen pöytäryhmän, jotta on mukavampi jättää tavaroita johonkin siksi aikaa, kun on uimassa, Pääkkö sanoo.