Pajalan väen mersu-urakka tulossa päätökseen – Toimintakeskuksessa taiteltiin Valmet Automotiven alihankintana suojankankaita

0
Pajalan toimintakeskuksen väki sekä Valmet Automotiven edustajat kerääntyivät GLC-katumaasturin viereen yhteiskuvaan. Yhteistyö on ollut sen verran antoisaa, että monia hymyilytti.

Pajalan toimintakeskus ja Valmet Automotive ovat tehneet yhteistyötä viimeisen kuuden vuoden ajan. Niiden vuosien ajan tehtaalta on nimittäin valmistunut Mercedes-Benzin GLC-sarjan maastureita, joihin toimintakeskuksen kehitysvammaiset aikuiset ovat käsin taitelleet suojakankaita.

– Kysyimme Pajalasta vuonna 2017, että onnistuisiko heidän väeltään tarjoamamme työ ja yhteistyö on sujunut mallikkaasti. GLC-sarjan valmistus on päättymässä autotehtaalla, joten halusimme järjestää Pajalan väelle kiitostilaisuuden heidän urakkansa päätteeksi, Valmet Automotiven tuotantotekniikkaan liittyvän toimitusketjun päällikkö Kalle Nuutila kertoo autotehtaan vierailijakeskuksessa.

Nuutila kuvailee Pajalan toimintakeskuksen väen panosta autonvalmistukseen äärimmäisen tärkeäksi. Valmet Automotive antaa heille merkityksellistä työtä tehtäväksi ja he ovat tärkeä lenkki autonvalmistuksessa.

– Jos emme olisi saaneet heiltä oikein leikeltyjä ja taiteltuja suojakankaita, ei autoja tai koreja olisi voitu lähettää eteenpäin. Heidän työnsä alihankkijana on siis ollut aivan yhtä tärkeää kuin mikä tahansa muukin autonrakentamisen osa-alue, Nuutila summaa.

Pajalan väki on taitellut kankaita esimerkiksi auton kyljessä olevien ikkunoiden välisen tukirakenteen suojaksi. He ovat leikelleet myös auton korien päälle laitettavia suojapeitteitä.

– Laskin äsken, että vuosien 2017–2022 välillä Pajalan väki on tehnyt meille 110 00 taitosta. Heidän suojaamansa korit ovat matkanneet Uudestakaupungista Thaimaahan, jossa paikallinen autotehdas on tehnyt koreista autoja, Nuutila toteaa.

– Haluaisimme tehdä Pajalan kanssa yhteistyötä jatkossakin. Seuraavaksi alamme valmistaa kahta aurinkovoimalla toimivaa autoa, mutta emme tiedä vielä, että minkälaiselle Pajalan alihankintatyölle olisi tarvetta. Palaamme tähän myöhemmin, Valmet Automotiven markkinointipäällikkö Katja Luoma lisää.

Pajalan työtoiminnan ohjaaja Tiina Raulan mukaan suojakankaiden leikkaus- ja taittelutyöhön on osallistunut useita kymmeniä toimintakeskuksen päiväasiakkaita.

– Olemme iloisia ja kiitollisia, että olemme saaneet tehdä tätä työtä. Emme ole kauheasti laiskotelleetkaan, vaan tehneet töitä melko ahkerasti, mutta toki välillä pidetään hauskaa tai huilataankin, Raula korostaa.

Jaana Koski, Jenni Holvitie ja Noora Sinisalo käyvät päivittäin Pajalassa. He ovat kaikki osallistuneet autojen suojakankaiden taitteluun.
– Työ oli kivaa ja oli mukavaa, että autotehdas järjesti meille kiitostilaisuuden, Koski ja Holvitie toteavat.
– Työ on ollut mieluista ja merkityksellistä. Tiesin, että tekemämme suojat lähtevät ulkomaille, mutta en sitä, että Thaimaahan asti. Se oli melko jännittävää kuulla, Sinisalo lisää.

Juttua päivitetty kello 10.24. Korjattu Kalle Nuutilan tittelin suomennosta.