Pyhämaassa pyöräiltiin vappuna

0
Tapahtuman lähtöpaikalle VPK:n talolle kertyi lähdön hetkellä yli kymmenen hengen porukka. Osa kuntoilijoista oli lähtenyt jo aikaisemmin ja osa tuli perässä, oman aikataulunsa mukaan.

Perinteiseksi sanotaan nykyään tapahtumaa, kun se järjestetään toisen kerran, mutta Pyhämaan Pyryn vappuinen pyöräilytapahtuma täyttää kyllä tiukemmankin vaatimuksen. Ihan tarkkaan eivät vanhimmatkaan mukanaolijat muista, mutta arviolta tapahtuma on järjestetty ainakin 45 kertaa.

Vuosien varrella Paloasemalta Lyökkiin tai toisinpäin ja takaisin on poljettu välillä räntäsateessa, välillä shortseissa ja t-paidassa. Tänä vuonna keli oli ”keskimääräinen,” aurinko paistoi, mutta mereltä puhaltanut tuuli sai olon välillä tuntumaan viileältä.

Tuuli toi myös matkaan lisärasitusta. Edestakaisin kun ajetaan, niin tuulen vaikutuksen voisi ajatella tasoittuvan, mutta kyllä pyörän selässä vastatuuli tuntuu rasittavan monta kertaa enemmän kuin myötätuuli helpottavan.

Noin puolet matkasta pääsi polkemaan hyväkuntoisella asvaltilla, toinen puoli oli soratietä. Soratien osuudelle oli kevään kuntoutustöiden vuoksi ajettu uutta sepeliä, joka ei polkupyöräilyn kannalta ole paras mahdollinen alusta.

Varovainen siis piti olla, jotta Lyökissä asti pääsi turvallisesti käymään. Joinakin vuosina loppupätkä on ollut niin kelirikon kourissa, että matkaa oli ollut pakko lyhentää.

Pyryn puheenjohtaja Juha Johtela valmisteli pyöräilyn taukopaikkaa Vintrin laavulla. Tarjolla oli kahvia ja munkkeja.

– Talven hiihtotapahtuman jouduimme keliolosuhteiden vuoksi perumaan ja sen sijaan järjestimme vähän myöhemmin talviriehan. Lentopalloa olemme pelanneet jo monena talvena koululla, Johtela kertoi seuran toiminnasta.

Menneen talven aikana lentopalloon tuli koronarajoitusten takia kahden kuukauden tauko, edellinen oli pahempi. Johtela toivoo, että korona olisi vihdoin nujerrettu.

– Viikoittainen lentopallo on monelle tärkeää, siitä saa sopivaa liikuntaa mutta yhtä tärkeää on sosiaalinen puoli, kun pääsee juttelemaan muiden kanssa.

Kesäajaksi Pyryn pelit siirtyvät Vintrinrauman ulkokentälle. Sinne mukaan saadaan useita lähialueen mökkiläisiä ja muutenkin kevään eteneminen tuo uutta säpinää luodolle.

– Syksyllä järjestämme kävelytapahtuman. Viime syksynä oli todella hieno ilma ja osanottajia noin 80. Kaikki seuran toiminta keskittyy rattoisiin liikunnan ja yhdessäolon yhdistäviin tapahtumiin, kilpailuja ei nykyään pidetä, kilpailu-sana pelottaisi monta osanottajaa pois.

Vappupyöräilyyn osallistui tänä vuonna nelisenkymmentä kuntoilijaa.

Jussi Arola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here