
Kapellimestari Kari Leino kertoo, että soittokunta on harjoitellut ihan pätevää ohjelmistoa maaliskuun alusta asti, kun koronarajoitukset päättyivät. Keväiseen ulkoilusoittoon sopivia kappaleita ovat virolainen Tsäpino -marssi ja Usko Kempin marssi Läpi tuulen ja tuiskun .
Viihdyttävää musiikkia ovat Kung Fu Fighting , Vauhti kiihtyy (Matti ja Teppo, Portin boys), Samba do Brasil , Hound dog , Despacito ja vaikkapa Suomen muotoisen pilven alla .
Leinon mukaan nyt voi yhdistää musiikkia ja ulkona liikkumista. Puhallinmusiikkia voi tulla kuuntelemaan torin viereen Rauhanpuistoon keskiviikkona 1.6. tai torstaina 2.6. Pakkahuoneelle. Erityisen sopiva musiikin ja ulkoilun yhdistämiseen on pyöräily-aiheinen Monark Avenue , jossa soitetaan myös pyörän soittokelloa.
Paikalle saapuneet ohikulkijat ja ulkoilijat voivat osallistua Monark Avenue -kappaleeseen soittamalla omaa pyörän soittokelloa samaan aikaan kuin soittokunnan lyömäsoittajat.
Soittokunnan esityksiin on vapaa pääsy. Säävaraus tietenkin on, sateisella säällä esityksiä ei ole.