Muistan, miten kansakoulussa kerrottiin Suomen puolueettomuudesta ja ystävyys- ja avunantosopimuksesta Neuvostoliiton kanssa. Puhuin aiheesta kotona ja äiti sanoi, että sopimus tarkoittaa sitä, että jos venäläiset alkavat sotia niin suomalaiset miehet viedään rintamalle tapettaviksi. Se oli kummallista ystävyyttä, mutta koulukirjat vakuuttivat, että se on totta ja radiossa soivat Sävelet Neuvostoliitosta.
Kaksi asiaa, joiden pitäisi tuoda vakautta minun elämääni. Toinen tuo varmasti ja se ei ole se sotilasliitto. Eläkkeen alkaminen tarkoittaa freelancerille lopultakin säännöllisiä tuloja, vaikka pieniä, mutta säännöllisiä. Pieniä ne ovat tähänkin asti olleet, tulot.
Sotilasliitto tuo vakautta yhtä paljon kuin ystävyys- ja avunantosopimus. Tai ehkä se on sama asia ja Säveliä Amerikasta meillä soi joka tapauksessa.
Suren Suomea ja maailmaa ja sitä, että pelko, vallanhimo ja vainoharhaisuus johtavat hirveisiin tekoihin. Herään öisin ja ajatus kuolleista lapsista on toivottoman raskas. Mietin niitä, jotka ovat vastuussa ja sitä, nukkuvatko he nyt, tällä hetkellä, vai vaivaako joku.
Kihti, vatsahapot, omatunto?
Sitäkään ei voi olla näkemättä, että maailma, jossa tarvitaan sotilasliittoja, on miesten luomus. Naiset ehkä käsittelisivät asioita vähän toisin mutta naiset, kuten tiedetään, ovat tunteellisia. Miehet sen sijaan käyttävät järkeään ja tässä on tulos.
En vastusta sotilasliittoon liittymistä, en tosin aktiivisesti ole sitä puoltanutkaan. Elin elämääni siinä uskossa, ettei asia koskaan tulisi ajankohtaiseksi. Samalla tavalla kuin luulin, että eläkeikä on jossain tavattoman kaukana, niin pitkän ajan päässä, että mikä tahansa on mahdollista sitä ennen, mitä vain voi vielä tehdä. Ehkä koko asia ei koskisi minua ollenkaan.
Ei ole kuin hetki siitä, kun linja-autossa kysyttiin, tuleeko minulle lastenlippu. Nyt uimahallin kassa kysyi, olenko aikuinen vai eläkeläinen. Mitä ihmettä tässä välissä on tapahtunut?
En usko, että elämä paljon muuttuu. Suomi ei lakkaa olemasta, minä en vielä lopeta töitä, maapallo pyörii.
Kaikki alkaa alusta, jossain.
Pirkko Varjo
kirjoittaja on vapaa
toimittaja