Jos sote-keskuksen paikka määriteltäisiin maantieteellisen sijainnin mukaan, nuppineula tökättäisiin kartalla Mynämäen kohdalle. Mynämäkeen on juuri rakennettu uusi terveyskeskus, joten tilatkin ovat hyvät.
Uudenkaupungin ja Laitilan aluevaltuutetut pitävät silti selvänä, että sote-keskus sijoitetaan Uuteenkaupunkiin (US 10.5.). Aluehallituksen konsernijaoston jäsen Mauri Kontu sanoo, että epävirallisesti näin on puhuttu. Vaakakupissa painaa lähisairaala, mutta ratkaisuun vaikuttaa myös U-soten oma toiminta. Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueella on kehitetty toimintaa niin, että monet toiminnot vastaavat jo hyvinvointialueen tavoitteita. Kun kaupunki osti 2019 A-sairaalan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä, sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen visioi jo silloin sote-keskusta. Uudessakaupungissa on siitä alkaen rakennettu tulevaisuuden sote-keskusta yhteistyössä Tyksin kanssa.
Myös nykyiset palvelunsa U-sote on hoitanut hyvin. Esimerkiksi pari vuotta sitten lääkärin vastaanotolle pääsi U-soten alueella puolta lyhyemmässä ajassa kuin perusturvakuntayhtymä Akselin alueella. Korona-ajastakin on selvitty hyvin.
Kun vuonna 2017 yöpäivystys lopetettiin Uudessakaupungissa, kaupungissa pelättiin, että se johtaisi vähitellen lähisairaalan alasajoon. Näin ei ole käynyt, vaan päinvastoin: sairaalassa on kehitetty polikliinista toimintaa.
Nyt ilmassa on toivoa, että Uuteenkaupunkiin saadaan myös tulevan hyvinvointialueen sote-keskus.