Uki Outlet avasi ovensa

0
Uki Outlet kiinnosti asiakkaita avajaispäivänä. ARKISTOKUVA

Uudenkaupungin keskusta sai maanantaina uuden myymälän, kun Uki Outlet avasi ovensa K-Market Pikkuherkun alakertaan.

Aamupäivällä outlet-myymälän oven taakse olikin kokoontunut kymmeniä innokkaita ihmisiä odottelemaan avajaisia ja hetken kuluttua myymälän tuotteita oli katsomassa suuri joukko asiakkaita.

Outlet-myymälä on avattu kaupungin elinkeinopalveluiden toimesta ja tavoitteena on elävöittää keskustan palveluita.

– Ajatuksena on, että olemme auki seitsemänä päivänä viikossa ja esimerkiksi helatorstaina olemme auki, kuten keskustan muutkin kaupat, Teija Isotupa kaupungin elinkeinopalveluista taustoittaa.

Outlet-myymälästä löytyy kymmeniä brändejä ja jopa tuhansia tuotteita. Mukana on maailmanlaajuisesti tunnettuja merkkejä sekä valtakunnallisia yrityksiä. Tuotteet vaihtuvat vaatteista tekstiileihin ja kosmetiikkaan.

– Kaikki mukana olevat yritykset ovat todella tyytyväisiä tähän liiketilaan sekä sijaintiin keskustassa, Isotupa lisää.

Valtakunnallisten yritysten tuotteiden lisäksi myymälässä on tarjolla paikallisten yritysten tuotteita. Isotuvan mukaan outlet-myymälä tulee tukemaan paikallisia yrityksiä.

– Myymälä antaa omille yrityksillemme enemmän myyntiaikaa, kun olemme auki iltakuuteen asti, mutta heinäkuussa ovet ovat auki kahdeksaan saakka, hän kertoo.

Isotupa lisää, että jo tällä viikolla tulee vielä muutama uusi yritys lisää myymälään. Käytännössä tila on loppuunmyyty.

Myymälän suunnittelussa on ollut mukana Novidan opiskelijat ja opettajat. He ovat auttaneet myymälän rakentamisessa sekä markkinoinnissa. Opiskelijat toimivat myymälässä kesän ajan myös myyjinä. Yhteistyö lämmittää Isotuvan mieltä.

– Koen tärkeänä tehdä yhteistyötä kaupungin oman koulun kanssa. Kunta on tässä työllistäjänä, joten on hienoa, että voimme tarjota monipuolista kesätyötä nuorille, Isotupa iloitsee.

Uki Outlet on auki kesän ajan. Elinkeinopalveluille tämä vuosi on ikään kuin testivuosi, jossa katsotaan, millaiseen suosioon myymälä nousee ihmisten keskuudessa.

– Jos kaikki menee hienosti ja yritykset ovat tyytyväisiä, niin tarkoitus olisi jatkaa ensi vuonna, jos sopiva tila löytyy. Tälle vuodelle löytyi sopiva vapaana oleva tila.

Myymälää on tarkoitus markkinoida kaupunkilaisille mutta myös turisteille. Kesäaika tuo kaupunkiin esimerkiksi paljon veneilijöitä, joten Uki Outlet haluaa tarjota ravintoloiden ja muiden palveluiden ohella menovinkkejä ihmisille.

– Haastan jokaisen käymään täällä, koska myynnissä on tuotteita, joita ei muualta saa, Isotupa korostaa.