Ukikyydille jatkoa

0

Kun kaupunginhallitus päätti huhtikuussa äänin 7–4, ettei Ukikyyti-kokeilua jatketa, syntyi aikamoinen mielipidemyrsky. Lehtemme yleisönosasto täyttyi palautteesta ja myös sosiaalisessa mediassa moitittiin kaupunginhallituksen ratkaisua. Toisaalta taksiyrittäjille päätös oli huojentava, sillä kahden euron taksalla ajettava kutsuliikenne on vienyt ajoja takseilta.

Kaupunginhallitus ei painanut palauteryöppyä villaisella, vaan jatkoi neuvotteluita, miten asia voitaisiin järkevästi ratkaista. Tämä oli päättäjiltä fiksu veto. Näin politiikan pitääkin toimia, että kuunnellaan asukkaita ja yrittäjiä. Kaupunkihan ei ole vain viranomaisorganisaatio eikä luottamusmiesten temmellyskenttä, vaan meidän kaikkien yhteinen koti.

Kaupunginhallitus pyrki neuvotteluissaan kompromissiratkaisuun, mikä ei täysin onnistunut. Se näkyi viime maanantain kokouksessa niin, että äänet jakaantuivat jälleen 7–4. Kaupunginhallituksessa oli nyt yksimielisyys kokeilun jatkosta ja palvelualueen laajentamisesta, mutta ei taksasta. Viiden euron taksa meni läpi kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten äänin, SDP:n edustajat olisivat halunneet eläkeläisille alemman taksan.

Taksa saattaa olla jatkossa se, mikä hiertää myös käyttäjiä. Esimerkiksi Turun Föli-liikenteeseen verrattuna Ukikyydin taksa on kova. Turussa kertamaksu on neljä euroa ja samalla taksalla saa ajella toisenkin kerran kahden tunnin aikana. Ukikyydin hinta on viisi euroa suuntaansa.

Toivottavasti Ukikyytiä silti nyt käytetään, sillä jonkinlainen sisäisen liikenteen ratkaisu Uuteenkaupunkiin tarvitaan. Ehkä ensi vuodelle keksitään ratkaisu, joka miellyttää käyttäjiä ja myös taksiyrittäjiä. Pääasia on, että kokeilu jatkuu ja kutsuliikenteestä saadaan lisäkokemusta.

Teija Uitto