Kuvauksen mukainen palvelutapahtuma kuulostaa erittäin valitettavalta.
Taksi Helsinki aloitti Kela-taksimatkojen välityksen 1.1.2022 Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon sekä Lapin maakuntien alueilla. Asiakkaalla on mahdollista valita jokaisessa maakunnassa kahdesta palveluntuottajasta se, jolta Kelan korvaama matka tilataan.
Taksi Helsinki vastaa osaltaan siitä, että kaikki siltä tilatut suorakorvausmatkat hoidetaan tilauksen mukaisesti tarkoitukseen sopivalla kulkuneuvolla.
Asiakkaan kuvauksen perusteella vaikuttaisi siltä, että terveydenhuollon yksiköstä kyytiä varten tilattu kulkuneuvo ei ole ollut tarkoituksenmukainen vaihtoehto asiakkaan sen hetkiseen terveydentilaan. Taksi Helsinki välittää myös esimerkiksi paarikuljetuksia, mikäli terveydenhuolto arvioi, että asiakkaan terveydentila ei salli tavallisessa taksissa matkustamista. Lisäksi asiakkaan turvallisuuden tunnetta olisi voinut lisätä myös mahdollisen saattajan mukanaolo.
Kaikki Kela-taksikyytejä ajavat kuljettajamme ovat suorittaneet erillisen Kela-kuljettajakoulutuksen. Kuljettajan tulee käyttäytyä asiakasta kohtaan asiallisesti ja kohteliaasti ja ottaa huomioon asiakkaan erityiset tarpeet, toki myös turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Kuljettajan tulee myös huomioida asiakkaan terveydentilan edellyttämä tarve esimerkiksi normaalia hitaammalle ajolle.
Olemme erittäin pahoillamme tapauksesta ja kirjoittajalle aiheutuneesta turvattomuuden tunteesta johtuen hänen kokemastaan epäonnistuneesta Kela-taksikuljetuksesta. Olemme käyneet palvelutapahtuman kulun yksityiskohtaisesti läpi kyseessä olleen kuljettajan kanssa.
Taksi Helsingille on tärkeää aina varmistaa asiakkaillemme tarjoamiemme taksipalveluiden laatu, turvallisuus ja saatavuus.
Tuija Aaltonen
projektipäällikkö / julkiset palvelut
Taksi Helsinki Oy