Torilla ei keskiviikkopäivänä ollut mitään elämää. Vielä noin seitsemän vuosikymmentä sitten torilla kasvoi keväisin runsaasti voikukkia. Niiden lomitse oli muotoutunut polku, jota pitkin osa ahtaan Yhteislyseon oppilaista kulki välitunnin aikana kirkon taakse Seikowin koulun tiloihin.
Lehtori tuli tunnilleen monesti hiukan myöhästyneenä. Varsinkin keväisin tuo kävely tuntui meistä oppilaista ihan mukavalta. Lintujen laulu puiston puissa tarkoitti sitä, että lukuvuoden työ pian päättyisi.
50-luvulla osa lyseon oppilaista osallistui noin kaksi viikkoa kestävälle rippikoulujaksolle, joka pidettiin lyseon tiloissa. Juhannuksena oli konfirmaatio. Rippikoululaiset kulkivat parijonossa voikukkia kasvavan torin poikki kirkkoon.
Olen ehkä kertonutkin, kuinka jouduin kauan odottamaan valokuvalle pääsyä Rantakadun penkillä. Aika kului hieman nopeammin, kun luin Paavalin opetuksia juuri saadusta Uudesta testamentista. Etukäteen ajan varanneet taisivat ihan ääneen ihmetellä niin nopeaa kirjan käyttöönottoa.
Takaisin tähän aikaan. Tori varmaan koetaan liian pieneksi, koska aimo pala Alistakatua on lohkaistu asukkaitten kesäaikaiseksi oleskelu- ja istuskelupaikaksi. Ymmärrän hyvin, että vastaavia alueita esim. Pariisin kuvissa nähtyään monen mielessä on herännyt ajatus, että kyllä meilläkin.
Tulevaisuudessa ei enää ajellakaan entiseen tapaan Alistakatua pitkin torin laidalle. Kun pääkatu on keskeltä tukossa, saattaa se huomattavasti hiljetä kaikenlaisen liikenteen osalta.
Kaupungissa on useita taloja, joiden seinään on kiinnitetty teksti: ”Tällä paikalla olleessa talossa syntyi…”. Monelta on ehkä jäänyt huomaamatta, että torin itäpuolelta myös sellainen löytyy. Sillä paikalla olleessa talossa syntyi runoilija, fyysikko ja meteorologi Johan Jakob Nervander vuonna 1805.
Hänen isänsä oli apteekkari, joka ryhtyi harjoittamaan isompaakin liiketoimintaa ja omisti esim. purjelaivoja. Siinä epäonnistuttuaan hän muutti köyhtyneenä perheineen Ouluun. Johan Jakob oli silloin kahdeksan vuoden ikäinen.
Poika menestyi opinnoissaan ja elämän urallaan hyvin myös ulkomailla. Nettisivuilla kerrotaan laajasti hänen työstään ja vaiheistaan. Vaikka Johan Jakob asui vain lapsuusvuosinaan Uudessakaupungissa, on mielestäni hyödyllistä lähemmin tietää, miksi tällainen tieto hänestä on seinään kiinnitetty.
Siirryin autolla vähän pitemmälle, Alisenkadun länsipuolen vinoparkkiin. Liikehuoneiston ovet olivat kutsuvasti auki. Kauniilla koukeroisilla kirjaimilla ilmoitettiin, että ovesta pääsee kauneushoitolaan. En muista, että aikaisemmin olisin sellaisesta paikasta kesäkaupungissa nähnyt ja kuullut tietoa.
Rajattomissa kuvitelmissani heräsi ajatus. Jospa joutessani pistäytyisin sisällä tiedustelemassa, voitaisiinko ulkomuodolleni tehdä jotain positiivista, nykyisin kun on moni muukin mahdoton asia mahdollistunut. Voisin mökin luonnonnätiltä kysyä, vieläkö hän tuntisi. Hiukan tarkemmin harkittuani pysyin autossa. Operointi voisi hyvinkin epäonnistua. Varma arvelu hurjista kustannuksista vahvisti kielteisen päätökseni.
Laskin, että tämä kesäinen torijuttuni on järjestyksessä neljäskymmeneskuudes. Vuonna 1977 kirjoitin mm. WC-paperin niukkuudesta torin yleisötiloissa. Epäkohtien esille tuomisen ohella on muistettu antaa myös tunnustus asioiden mainiosta tilanteesta. On muisteltu nuoruuden aikoja sekä kerrottu mökki- ja lintujuttuja.
Kiitokset siitä, että jutut on lehden sivulle kelpuutettu. Koska joka päivä, aamuin illoin, koetan tänä keväänäkin kuulla käen kukunnan, päätin tähän valita loppukaneetiksi saman kuin kaksi vuotta sitten. Se on lainaus kansalliskirjailijamme teoksesta.
”Kuin me vaan aina itsemme rehellisesti käytämme, sovintoa ja suosiota rakennamme, emmekä koskaan pidä suden eikä lampaan puolta, niin kukkuupa, kukkuupa viimein lähellä hautaamme kiviaidan turpeella kunnian käki.”
Oikein hyvää, rauhallista ja suotuisaa kesän aikaa toivottelen!
Torituristi