Alkeiskurssilla opittiin itsenäisen merenkulun taitoja

0
UPSn: alkeiskurssilla nuoret pääsivät merelle harjoittelemaan jollien ohjaamista.

Uudenkaupungin purjehdusseuran kotisatamassa oli tiistaina lämmin kesäinen keli. Aurinko paistoi ja totutusta alkukesän säästä poiketen ilma oli tyyni eikä tuuli sekoittanut merenkäyntiä. Ilma oli mitä täydellisin UPS:n purjehduksen alkeiskurssia varten.

Tällä viikolla maanantaista keskiviikkoon järjestetty kurssi oli jo kesän toinen. UPS on perinteisesti järjestänyt ensimmäisen kurssin kesäkuun alussa, mutta kurssipaikoista oli sen verran kysyntää, että uusi kurssi oli pakko järjestää.

– Ensimmäisellä kurssilla oli viisi osallistujaa. Merefesteillä markkinoimme ensimmäisen kerran tätä toista kurssia ja saimme heti kiinnostuneita nuoria osallistumaan. Yhteensä meillä on nyt kymmenen uutta purjehtijaa, UPS:n juniorijaoston puheenjohtaja Ossi Valtonen kertoo.

Hänen mukaansa alkeiskurssia on järjestetty ainakin niin kauan, mitä hän on mukana ollut seuran toiminnassa, eli noin kymmenkunta vuotta, mutta todennäköisesti kauemminkin. Viime vuonna koronan johdosta kurssia ei järjestetty.

– Kurssilla pyritään, että nuoret oppisivat auttamaan toinen toisiaan, mutta myös tietynlaiseen itsenäisyyteen. Merelle purjehtijat joutuvat yksinään tekemään ratkaisuja, eikä ole joukkuekavereita huutamassa vinkkejä vierestä, Valtonen huomauttaa.

Pääasia kurssilla oli myös oppia merenkulun sääntöjä sekä rohkaista nuoria kuljettamaan venettä itsenäisesti merellä. UPS:ssä toivotaan, että kurssin myötä nuoret voisivat kiinnostua myös kilpapurjehtimisesta.

– Meiltä löytyy vanhemmasta porukasta kilpapurjehtijoita, mutta nuoremmista haluamme seuraan ensisijaisesti aktiivisia purjehtijoita. Katsotaan löytyykö nuorilta jossain vaiheessa kiinnostusta kilpailemiseen.

Kurssille sai osallistua yli 7-vuotiaat uimataitoiset nuoret. Aikaisempaa veneilytaustaa ei vaadittu, sillä kurssilla opetettiin kaikki perustaidot. Veneinä toimivat pienemmän kokoluokan optimistijollat sekä kokeneemmille tarkoitetut zoom-jollat.

Ohjaajien Onni Kuisman ja Camilla Lehtosen johdolla alkeiskurssipäivä huipentui siihen, kun nuoret lähtivät merelle kokeilemaan jollalla ajamista. Jokainen pääsi vuorotellen kokeilemaan jollalla ajamista ohjaajan seuratessa kumiveneellä vierestä toimintaa.

Puheenjohtaja Valtosen mukaan nuoret voivat ensimmäisellä kerralla hämääntyä jollan ohjaimissa, koska ohjaus toimii päinvastaisesti, mihin suuntaan peräsintä kääntää.

Valtonen lähti itse omalla veneellään seuraamaan nuorten otteita merelle. Tyynessä merisäässä jolla purjehti nuorten ohjaimissa mallikkaasti.

– Hienosti menee! puheenjohtaja kehaisi nuorta purjehtijaa.