Lukion päättäjäisissä Pohitullin salissa lauantaina lakitettiin 40 lukion omaa oppilasta ja kahdeksan Novidan kaksoistutkinnon suorittanutta. Heidän lukioaikansa on ollut kaikkea muuta kuin tavallinen, koronan vuoksi koko ajan on opiskeltu muuttuvien säännösten ja määräysten epävarmuuden varjossa, mutta lauantaina ne olivat muisto enää ja valkolakki päässä oli tätä hetkeä.
Juhlapuheen pitänyt sosiaalijohtaja Marika Lehtinen onnitteli monien haasteiden läpi tiensä ylioppilaaksi raivanneita. Puheessaan hän pohti hyvinvoinnin olemusta.
– Sille ei ole yksiselitteistä määritelmää, jokainen määrittelee sen omalla tavallaan. Kenelle se merkitsee terveyttä, kenelle varallisuutta, kenelle onnellisuutta. Osuvin määritelmä lienee se, että se koostuu kaikista edellämainituista sopivassa suhteessa.
Lehtisen mukaan hyvinvointi on tunnetta elämän mielekkyydestä ja keskittymistä merkityksellisiin asioihin. Sitä ei luoda yhdessä yössä, mutta voimme jokainen vaikuttaa sen luomiseen ja turvaamiseen pienillä teoilla.
– Hyvinvointi on keskeinen sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta määrittelevä asia vaikka voikin olla koetun hyvinvoinnin käsitteenä hyvinkin abstrakti käsite. Kuka loppupeleissä määrittelee kenenkin hyvinvoinnin, Lehtinen pohti.
Riemuylioppilaiden eli 50 vuotta sitten kirjoittaneiden puolesta uusia ylioppilaita onnitteli Matti Jussila . Hän muistutti, että vaikka maailma nykyään menee eteenpäin hurjaa vauhtia, kannattaa silti välillä pysähtyä ja kysyä itseltään Mitä nyt?
– Voin meidän vanhempien puolesta sanoa, että se ei ole vaarallista. Joskus se tosin voi olla vaikeaa ja tuskallistakin, mutta elämän suunnan tarkistaminen silloin tällöin on tärkeää. Usein myöhemmin huomaa, että pysähtymisellä ja kysymyksellä oli paljon hyviä seuraamuksia.
Jussila ja muut silloiset lukiolaiset viihtyivät koulussa hyvin, ainakin pääsääntöisesti, ja heille muodostui yhteisö, joka on säännöllisesti kokoontunut yhteen monta kertaa myöhemminkin.
– Kun te uudet ylioppilaat tänään olette viimeisen kerran virallisesti yhdessä, niin älkää unohtako toisianne huomennakaan. Elämässänne tulee paljon uusia ihmissuhteita, mutta vaalikaa koulutoveruutta. Uskallan sanoa, että se kannattaa ja sillä on merkitystä.
Todistusten jaon ja lakituksen jälkeen puhui tuore ylioppilas Josefina Routi.
– Valkolakki kertoo yleissivistyksestä, mutta myös sadoista väsyneistä aamuista, selviämisestä läpi kirjoitusten ja ehkäpä tärkeimpänä kasvusta ihmisenä. Opiskelukiireiden lomassa löysimme intohimomme kohteita ja kasvoimme taitaviksi ajattelijoiksi.
Hänen mukaansa lukiovuosista jää päällimmäisenä mieleen raskas, mutta toisaalta täynnä ihania muistoja oleva aika, jota ei vaihtaisi mihinkään. Ilman ongelmia ei lakin päähän painaminen tuntuisi yhtä hienolta.
– Kiperistä tilanteista olemme selvinneet, inhimillisesti epäonnistuneetkin ja virheistä oppineina vain vahvistuneet. Nämä vuodet ovat muovanneet meistä tällaisia kuin nyt olemme.
Lukion aikana hajanaisesta porukasta muodostui oma ryhmä. Arvosanojen lisäksi lukiosta jää ystäviä, taitoja toisten arvostamiseen ja yhteistyön tekemiseen. Yhteiset puuhat ja väsyneen hysteeriset naurukohtaukset pysyvät aina mielessä, Routi sanoi.
Puheiden lomassa Olivia Hintikka, Silja Pietilä ja Aada Puukki esittivät Egotripin vanhan kappaleen Asemalla, joka sopi tilaisuuteen erinomaisesti. Ylioppilaat ovat juuri laulun kuvaamalla tavalla asemalla, jossa ”kaikuivat kuulutukset Kutsuna jota pakoon ei pääse Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina” mutta toisaalta ”Minne ikinä päätyykin On puolitiessä jostain.”
Edessä on valinta, mitä kuulutusta lähdet seuraamaan, hyppäätkö junaan vai jatkatko linja-autolla vai jätätkö kuulutukset omaan arvoonsa ja pysyt omalla paikakunnallasi. Teet mitä tahansa tuntuu kuitenkin kuin olisi kuitenkin aina matkalla jonnekin muualle.
