Joonas Pohjolalle Lounais-Suomen Pro Metsä -palkinto

0
Joonas Pohjola sai ensimmäisen Pro Metsä -palkinnon.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueen Pro metsä -palkinto myönnettiin tiistaina uusikaupunkilaiselle Pohjolan Metsä- ja Arboristipalvelu Oy:lle. Palkinnon myönsi Lounais-Suomen metsäneuvosto. Kunniakirjan luovuttamisen lisäksi palkitsemistilaisuudessa istutettiin voittajan valitsema puun taimi eli tammi kuvastamaan kasvua, tulevaisuutta ja yhteisöllisyyttä.

– Palkinnon voittaminen tuntuu hienolta ja tällainen tunnustus lämmittää mieltä. Näen, että tulevaisuudessa metsäalalle saadaan uusia näkökulmia. Mielestäni monimuotoisemmat ja ehkä myös rohkeammat vaihtoehdot tuovat alalle eväitä uudenlaiseen kehittymiseen, iloitsee Pohjolan Metsä- ja Arboristipalvelu Oy:n yrittäjä, arboristi Joonas Pohjola.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettava maakunnallinen Pro metsä -palkinto on tapa kiittää ja kannustaa metsien ja metsäalan hyväksi tehdystä työstä maakunnissa. Palkinto myönnetään henkilölle, työryhmälle, yritykselle tai muulle yhteisölle kiitoksena aktiivisesta, innovatiivisesta ja tuloksekkaasta työstä alueellisten metsäohjelmien tavoitteiden saavuttamiseksi.

– Palkinnon saajayrityksen toiminta tukee hyvin Lounais-Suomen metsäohjelman 2021-2025 tavoitteita metsien monipuolisesta käytöstä ja kokonaiskestävästä metsätaloudesta. Metsäneuvosto nosti perusteluissaan esille myös yrityksen kehittämishenkisyyden, sanoo Lounais-Suomen metsäneuvoston sihteeri ja Metsäkeskuksen elinkeinopäällikkö Minna Rautalin.