Kaupungin strategia jatkaa oikeanlaisella kemialla– Vain pieniä muutoksia neljän vuoden takaiseen

0
Näyttävästi vuonna 2018 lanseerattu Uudenkaupungin strategia #UKI20300- Oikeenlaista kemiaa esittäytyi myös korteissa. Tänä vuonna strategiaa on päivitetty.

Kaupungin keväällä 2018 hyväksymää Oikeenlaista kemiaa -otsikon alla kulkevaa strategiaa on nyt päivitetty. Uutta strategiaa on valmisteltu viime syksystä lähtien ja nyt Uudenkaupungin vuoteen 2030 tähtäävässä strategiassa on kolme päämäärää: vastuullinen kasvu, hyvä elämä ja toimiva yhteistyö.

Nyt tehty suunnitelma noudattelee pääpiirteittäin neljä vuotta vanhan strategian linjoja, mutta muutoksiakin löytyy. Aiemmassa strategiassa päätavoitteet olivat hallittu kasvu, hyvä elämä ja kehittyvä yhteistyö.

Esimerkiksi aiemmassa strategiassa näyttävästi lanseerattua 20 300 hengen asukastavoitetta ei korosteta enää yhtä suuresti.

– Olemme viime syksyn ja tämän vuoden aikana työstäneet vanhaa strategiaa eteenpäin ja päivittäneet sitä tietyiltä osin. Valtuusto on kokoontunut kolmen työpajan verran pohtimaan asiaa, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raimo Löfstedt (kok.) kertoo.

Löfstedtin mukaan päivitetty strategia on kompromissi, jossa eri osapuolet ovat joutuneet joustamaan.

– Eihän mistään ikinä saa kaikkia miellyttävää versiota, Löfstedt lisää.

Päivitetyssä strategiassa painotetaan, että kaupungissa on oltava yrittäjyyden ja yritysten kasvun mahdollistava toimintaympäristö. Uudenkaupungin on oltava vetovoimainen ja ympäristötietoinen. Kaupungin talouden on oltava tasapainossa ja omistajapolitiikan on oltava vastuullista. Palveluiden tulee olla toimivia ja asukaslähtöisiä. Koulutuksen on puolestaan oltava monipuolista ja laadukasta.

Uudessakaupungissa on strategian mukaan oltava turvallinen, kaunis ympäristö ja sosiaalisesti vahva yhteisö. Nämä ovat siis päämääriä ja tavoitteita, joiden avulla Uudenkaupungin Neon 2 -yhtyeen laulusta lainattu ”oikeenlaista kemiaa” toteutetaan. Kaupungin tulevaisuudessa toimiva yhteistyö toteutetaan oikeanlaisella johtamisella, innostavalla ilmapiirillä ja toimivilla kumppanuuksilla. Kaupungin tavoitteena on olla houkutteleva työpaikka.

Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyisi kaupungin päivitetyn strategian.