Kaupungin uimarannoissa riittää valittavaa

0
Uudessakaupungissa on yleisiä, kaupungin ylläpitämiä uimarantoja peräti 11 kappaletta.

Uudenkaupungin alueella on 11 kaupungin ylläpitämää yleistä uimarantaa. Näistä pääosa on meren rannalla.

Kaikilta näiltä virallisilta uimarannoilta otettiin vesinäytteet juuri uimakauden kynnyksellä. Analyysien mukaan kaikkien rantojen osalta uimaveden laatu täytti annetut vaatimukset. Vesinäytteet analysoi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristö Oy.

– Olemme terveystarkastajan kanssa sopineet että seuraavat näytteet uimavesistä otetaan heinäkuussa viikolla 27 ja elokuussa viikolla 32, selvitti Uudenkaupungin vihertyönjohtaja Juha Hukka.

– Mutta mikäli tarvetta ilmenee, eli tulee pitkä helleaalto tai on muuten oletettavissa että uimavesien tilassa tapahtuu käänne huonompaan, niin sitten näytteidenottomääriä lisätään, painotti Hukka.

Raportit uimavesinäytteiden tuloksista on luettavissa Uudenkaupungin kaupungin nettisivuilta liikuntapalvelut -osiosta.

– Toki viemme raporteista aina kopiot uimarannoille kaikkien nähtäväksi, lisäsi Juha Hukka.

Kyseisiltä nettisivuilta löytyy kaikista uimarannoista lyhyt seloste sekä ajo-ohjeet.

Ennen uimakauden alkua siivotaan ja tarkastetaan kaikki kaupungin viralliset uimarannat, myös rantavesien osalta.

– Teemme tässä yhteistyötä Vakka-Suomen Urheilusukeltajien kanssa. Sukeltajat tarkastavat ranta-alueen mahdollisten uppotukkien ja muiden uimareille vaarallisten asioiden varalta. Samalla pohjalta siivotaan pois roskat, lähinnä pulloja ja tölkkejä, kertoi Hukka.

Lisäksi tarkastetaan uimalaitureiden ja vastaavien rakennelmien kunto talven jäljiltä.

Uimakaudella uimarannat siivotaan vähintään kerran viikossa.

– Luonnollisesti suosituimmilla uimarannoilla käydään useammin. Paljon myös riippuu kesän säistä, lämpimillä keleillä rannoilla on enemmän väkeä ja siivottavaakin syntyy enemmän. Tosin täytyy sanoa, että uusikaupunkilaiset käyttäytyvät uimarannoilla pääsääntöisesti todella fiksusti ja rannoilla harvemmin tehdään ilkivaltaa tai sotketaan mitään ylimääräistä. Lähinnä ylimääräistä työtä syntyy rantojen iltakäytöstä, kuvaili vihertyönjohtaja Juha Hukka.

Virallinen uimakausi alkaa kesäkuun 15. päivä ja se kestää elokuun viimeiseen päivään asti. Tänä aikana valvotaan virallisten uimarantojen kuntoa ja veden laatua. Uimavesien laadun valvonta kuuluu kunnan terveydenhuoltoviranomaisten tehtäviin. Valvonnan järjestämiseksi viralliset, kuntien ylläpitämät uimarannat on luokiteltu kahteen eri luokkaan, yleisiin niin sanottuihin EU-uimarantoihin sekä pieniin yleisiin uimarantoihin.

EU-rannaksi luokitellaan ne yleiset uimarannat, joilla odotetaan uivan huomattava määrä ihmisiä uimakauden aikana. Vakka-Suomessa ei ole yhtään EU-rantaa, vaan kaikki yleiset uimarannat on luokiteltu pieniksi.

Näiltä pieniltä yleisiltä uimarannoilta on otettava ja analysoitava uimakauden aikana vähintään kolme näytettä.