
Kalantilaisen Sauli Rinteen maatilalla on vilkkaimpina kesäkuukausina työskennellyt kymmeniä kausityöntekijöitä. Täksi kaudeksi Rinne haki kaksi viikkoa sitten Eero Vemanin kanssa ukrainalaisia töihin Puolan Varsovasta.
Aiemmin hän haki sotaa paenneita ukrainalaisia Puolasta maaliskuussa yhdessä Jonas Lindströmin ja Marcella Jatsinjakin.
– Viimeisin retki oli tietenkin myös pelastusmatka. Mutta he myös oma-aloitteisesti haluavat tulla tänne töihin ja kysyvät, saisiko palkkaa, jotta he voisivat lähettää sitä kotimaahan perheittensä luo. Se summa, minkä he täältä saavat, on tosi iso verrattuna Ukrainasta saatavaan palkkaan, Rinne huomauttaa.
8,5 hehtaarin alueella Rinne viljelee pääsääntöisesti mansikkaa, mutta myös perunaa ja herneitä. Viisi vuotta sitten Rinteen tilalla tapahtui sukupolven vaihdos. Silloin tilalla oli vain muutamia kausityöntekijöitä, mutta mansikan viljelyn kasvamisen myötä, Rinne kertoo tarvitsevansa kesäisin aina 30–35 henkilöä.
– Siihen vielä nämä perunan istutukset ja hiukan hernetyötä, niin he ovat ihan täystyöllistettyjä.
Viime vuonna Rinteen tilalla oli 31 kausityöntekijää ja saman verran odotetaan saapuvan täksi kesäksi. Vielä muutamia työntekijöitä on tulossa lentokoneella ja pikkubusseilla Puolasta lähipäivinä. Rinteellä on jokaiselta vuodelta erinomaiset kokemukset kausityöntekijöistä.
– He ovat todella ahkeria ja tunnollisia. On uskomatonta, kuinka korkealla heidän työmoraalinsa on. Jos tiettyyn kellonaikaan on pyydetty töihin, niin silloin he myös ovat valmiita. Arvostan heitä kovasti, enkä pärjäisi ilman heitä, Rinne kehuu.
30 työntekijän paikkeilla oleva määrä on hyvä, koska silloin kaikille riittää töitä. Lisäksi työt tehdään yhdessä, mikä on Rinteen mielestä taloudellisempaa ja nopeampaa.
– Kaikki tilalla työskentelevät henkilöt asuvat täällä. Olen kaksi vuotta sitten tehnyt parakkitalon, jossa noin puolet ihmisistä majoittuu. Siellä on hyvät tilat nukkumiseen, syömiseen ja peseytymiseen.
Valtakunnallisesti kausityöntekijöiden tarve on suuri, eikä satokaudeksi saapuvat työntekijät riitä täyttämään yleistä tarvetta. Myös maatilat eri puolilla Suomea kokevat kovaa ahdinkoa, kun kulut nousevat ja uusiin tuotteisiin ei ole vataa.
Rinteen tilalla ei työntekijäpulaa ole, ja hän peräänkuuluttaakin marjatilojen isänniltä ja emänniltä aktiivista otetta hakuprosessin aikana.
– Jokaisella tilan omistajalla on omat agenttinsa, jotka välittävät työntekijöistä tietoa ja järjestelevät asioita heidän saapumiseksi. Aikaisin täytyy olla liikkeellä ja aktiivinen, Rinne korostaa.
Agenttien selvitystöiden jälkeen menee vähintään 5–10 päivää ennen kuin työntekijä saapuu tilalle. Tänä vuonna Rinne oli ensimmäistä kertaa yhteydessä kausityöntekijöitä välittävään agenttiinsa samoihin aikoihin, kun Ukrainan sota alkoi.
Kahta perhettä lukunuottamatta kaikki Rinteen tilalla olevat työntekijät ovat uusia. 38-vuotias Irina Kupianska työskentelee kolmatta vuottaan tilalla. Suomea puhuva Kupianska on iso tuki muille ukrainalaisille, koska hän tietää tilan käytännöt, sekä hän on Rinteelle hyvä linkki muiden työntekijöiden välillä.
– Täällä on kaikki ollut hyvin, ja olo tuntuu normaalilta, Kupianska kiteyttää.
Päivät tiloilla ovat kausityöntekijöille pitkiä, sillä käytännössä töitä on aamusta iltaan. Työtehtävät vaihtelevat hieman päivittäin esimerkiksi tiistaiaamuna ensimmäisenä tehtävänä oli harsojen kerääminen mansikkaviljelmien päältä. Edellinen yö oli ollut viileä ja kostea, joten harsot estivät mansikoiden paleltumisen.
– Pääsääntöisesti päivät koostuvat mansikoiden istuttamisista sekä maahoitotöistä. Harsotöitä on myös tarpeen mukaan.
Vapaa-ajalla Kupianska ja muut työntekijät lepäävät sekä viettävät aikaa tilalla, mutta käyvät myös kaupungilla sekä läheisellä Kaukjärven uimarannalla.
Ukrainalaiset ovat Rinteen tilalla muutaman kuukauden kausityöpestillä. Kesän jälkeistä aikaa on tässä maailmantilanteessa vaikea ennustaa. Tilalla viihtymisen suhteen ei Kupianskalla ole ainakaan mitään pahaa sanottavaa. Eikä myöskään isännästä.
– Sauli on tosi ihana ihminen! Hän pitää meidän puoliamme, kuuntelee ja auttaa tarvittaessa, Kupianska kiittelee.