Kesällä on tapana lisätä kaikkien asioiden eteen sana kesä, jotta se kuulostaa paremmalta. Kesähäistä tulee heti paljon juhlavampi ja romanttisempi kuva kuin tavallisista häistä, vaikka sataisi räntää ja tarjolla olisi pelkkää kinkkukiusausta ja Virosta ostettuja virvokkeita.
Kesäromanssilla on jotenkin hieno sävähdys, vaikka kyseessä olisi kahden viikonlopun mittainen itkuun ja tappeluun päättynyt ”suhde”. Talvella sitä ei kutsuttaisi niin nätillä ilmaisulla kuin romanssi, vaan jollakin sanomalehteen sopimattomalla sanalla.
Kesäauto voi olla pahimman luokan romu, joka ei enää pääse seuraavasta katsastuksesta läpi, mutta vielä tämän kesän sillä jotenkin pääsee eteenpäin. Yhden kesäreissun bensat maksavat todennäköisesti enemmän kuin koko auto, mutta onhan sitä hienoa ”kruisailla” pitkin Suomea.
Niin kesäreissut ja kesäajelut kuuluvat tietysti myös tähän aikaan. Ja kesällä suunnataan myös kesämökille. Jos ei ole omaa, mennään ystävien tai sukulaisten mökille ja silloinhan pitää viedä myös tuliaisia.
Marketin tarjouskahvipaketin lisäksi voi viedä esimerkiksi niitä samoja keksejä, joita vietiin jo edellisellä reissulla kolme vuotta sitten, ja jotka ovat todennäköisesti edelleen siellä hyllyn perällä. Se on kuitenkin niin kätevää, kun kolme mihin tahansa vuodenaikaan sopivaa keksipakettia on niputettu yhteen ja nimetty kesäkassiksi.
Vieraille puolestaan tarjoillaan kesäjuomia ja kesäherkkuja. Sen jälkeen keksitään mukavia kesäleikkejä ja -pelejä.
Kesällä puhutaan säästä ehkä vielä enemmän kuin muina vuodenaikoina. Sehän ei ole koskaan hyvä, mutta jokainen muistaa ainakin yhden vielä huonomman kesän.
Television meteorologeilla on tapana sanoa, että on kesäisen lämmintä. Ilmaisu on mielestäni paikallaan silloin kun toukokuussa on hieman tavallista lämpimämpää, mutta heinäkuussa 18 astetta kylmän viikon jälkeen tuntuu lähinnä naljailulta. Se ei ole kesäisen lämmintä, se on tavallinen päivä heinäkuussa.
Takavuosina oli tapana kuunnella koko kesä samaa hittibiisiä. Tai siis niiltä vain ei yksinkertaisesti voinut välttyä. Meni minne tahansa valitti Tomas Ledin kesän lyhyyttä tai Mamba muistutti, että on sitä vielä jäljellä.
Nykyisin kesähittejä on niin valtava määrä, että jokainen voi käytännössä itse valita, mitä renkutusta kuuntelee koko suven. Toki jos kuuntelee samaa radiokanavaa läpi vuoden, joutuu todennäköisesti kuuntelemaan niitä noin kahdeksaa kappaletta koko kesän. Tai jopa sata kesää ja tuhat yötä.
Kun kesäkatu jossain vaiheessa polttaa, aletaan jo haaveilla niistä loppukesän pimenevistä illoista ja muistellaan, kuinka hieno kesä olikaan, vaikka puolet kesäsuunnitelmista jäi tekemättä ja lopun aikaa oltiin pahalla päällä sään, hyttysten, paarmojen tai sukulaisten vuoksi.
On se kesä kuitenkin niin hienoa aikaa.
Risto-Matti Kärki
tuottaja