
Alkukesän ensimmäinen kunnon sadepäivä sattui lauantaille Mynämäen Lukkari-Jukolan kohdalle. Suurtapahtuman avausviesti veti noin 1400 joukkuetta neljälle osuudelle. Urheilukeskuksen kentällä ei hiekka pölynnyt eikä siitepöly metsässä kiusannut.
Viestin voitto meni jälleen Ruotsiin. Vakkasuomalaisista seuroista Vakka-Rasti ja Laitilan Jyske kävivät hyvää keskinäistä kisaa. VaRan kakkonen oli lopulta 14 minuuttia Jyskettä nopeampi.
– Viestin läpijuoksu on puhtaasti tavoitteemme, hyvillä fiiliksillä edetään. Iso tapahtuma näin lähellä veti mukaan. Nuoremmat ovat kiertäneet useita kuntorasteja, että ihan kylmiltään ei lähdetty, kertoi Jyskeen nuorekkaan joukkueen kokenein suunnistaja Tarja Lammila.
VaRa oli ilmoittanut Venla-viestiin peräti kuusi joukkuetta. Yksi niistä kuihtui sairastumisiin ja muihin esteisiin, viisi nelikkoa suunnisti hienosti maaliin.
Lukuisasti oli ensikertalaisia ja puhtaita kuntosuunnistajia joukkueissa. Huiput kehuivat Kallavuoren metsiä nopeakulkuisiksi ja ratoja aika helpoiksi.
Tavallisille tallaajille vaikeusaste ei todellakaan ollut tällainen. Radat olivat kuitenkin aika pitkiä ja korkeuserot huomattavia. Sade liukastutti kallioita pahasti. Maastotyypin tunteminen ennakolta ei kovin lohduttanut, maasto oli kaamea, sikses.
Metsässä VaRa-venlojen kolmosjoukkueen Sinikka Pietilä koki toisella osuudella montakin ainutkertaista hetkeä. Aina TV-rastin kohdalla kuulemma juostiin, että näyttäisi tosi vakuuttavalta telkkarissa. Ja muissa paikoissa kaatuiltiin moneen kertaan.
– Ajatelkaa, että viime vuoden voittajaseuran Alfta Ösan ankkuri Irina Nyberg ykkösnumero rinnassaan kyseli matkalla minulta, että missä ollaan, hehkutti Sinikka Pietilä moneen kertaan joukkuekavereilleen seurateltalla.
– Hän taisi olla hiukan eksynyt ja pyyteli kansainvälisellä kielellä apua tällaiselta kuntosuunnistajalta, ensikertalaiselta.
Lauantaina jokaisen paikallisen suunnistajan suoritus oli kehumisen arvoinen. Ensin Venloissa ja sitten Jukolassa läpi kostean yön. Kovin paljon vaadittiin lenkeillä kestävyyttä.
Samoin oli Lukkari-Jukolan järjestelyjen laita. Vuosien ponnistelut saivat onnistuneen toteutuksen. Talkootyössä oli jo ennakolta ja itse kisan aikana paljon muitakin kuin järjestäjäseurojen aktiiveja.
Tuloksia;
Lukkari-Jukola, Venlat 30,6 km:
1)IFK Göteborg, Sve 3.05,48, 411) Kodisjoen Kaiku 1 (Säde Huhtanen, Pilvi Kauppi, Iida Kauppi, Talvikki Välimaa) 5.11,21, 561) VaRa 2 (Riitta Hirvonen, Susanna Salo, Reea Ruusuvuori, Helena Koistinen) 5.34,42, 617) LaJy (Noora Hannula, Tarja Lammila, Kaisa Lehtola, Maria Antola) 5.48,51, 867) VaRa 1 (Tiia Ojanen, Johanna Kivelä, Emma Itäranta, Pauliina Perkola) 6.24,28, 1112) VaRa 3 (Ida Arola, Sinikka Pietilä, Kaarina Lindroth, Inkeri Pietilä) 2.25,33, 1165) VaRa 4 (Jaana Ämmälä, Mari Suomi-Aarnio, Päivi Miettinen, Maija Koli) 7.44,24, 1239) VaRa 5 (Jaana Helin, Marja Karlund, Taru Karlund, Minna Oikarinen) 8.54,32.
Jukolan viesti, 89,7 km:
1)Stora Tuna OK, Sve 7.56,08, 479) LaJy (Juha-Matti Suominen, Jussi Elo, Asmo Vuorenpää, Jukka Suominen, Mikael Heerman, Mika Lammila, Petteri Lehmuskallio) 13.29,14, 666) VaRa 1 (Antti Karru, Mikko Itäranta, Timo Helin, Roope Ruusuvuori, Teuvo Suikkanen, Pasi Nurmi, Mika Raitio) 14.41,49, 851) VaRa 3 (Antti Nevavuori, Jaakko Pietilä, Ilkka Penttilä, Antti Luotonen, Sami Karru, Timo Penttilä, Martti Luotonen) 15.57,30, 943) PK-Vehmaa (Sami Virtanen, Jarmo Jakoleff, Petri Kaskinen, Matti Isolauri, Johanna Kivelä, Jussi Merilahti, Mikko Kaamanen) 16.44,21, 968) Kustavin Ahto (Antti Rantala, Kalle Heikki Järvelä, Jarkko Rihko, Matti Huhtala, Lauri Tiainen, Anders Rockas, Markus Malmelin) 16.56,33, 1133) VaRa 2 (Vesa Lanne, Timo Lehtimäki, Riku Salminen, Markku Heikkilä, Timo Tuominen, Pekka Lehtoruusu, Toni Toivonen) 18.56,38, 1262) Tammiston Veljekset, Lokalahti (Benjamin, Elias, Daniel, Joona, Simeon, Leevi ja Sauli Virtanen) 24.06,15.