Rauhanpuiston rinteeseen tulee jälleen rauhankyyhky

0
Rauhanpuiston rinnettä koristivat kukkalaatikot ja auringonpaiste.

Kaupungilla istutettiin tiistaina kesän kukkia letkeässä tunnelmassa, jota korosti pitkään kaivattu auringonpaahde. Rauhanpuiston rinteeseen laitettiin muun muassa edellisiltä vuosilta tuttuja oransseja samettikukkia. Kaupunginpuutarhurin hihasta löytyy kuitenkin muutama yllätys.

Rauhanpuistoon tulee jo viime vuonna nähty kukkasten muodostama rauhankyyhky, jonka tarkoitus on tänä kesänä osoittaa tukea Ukrainan sodasta kärsiville. Kaupunginpuutarhuri Saija Peltola kertoo tuoneensa kyyhkyn takaisin aiheen ajankohtaisuuden vuoksi.

– Tänä vuonna laitettiin rauhankyyhky Ukrainan sodan vuoksi, sillä mielestämme se on yhä ajankohtainen.

Lisäksi Peltola esittelee suunnitelmiaan Alisenkadun istutuksista, jotka tulevat amppeleihin. Niitä käytetään aiempaa enemmän, vaikka amppelien kasteleminen vaatii muita kasveja hieman enemmän töitä. Amppeleihin tulee muun muassa petunioita ja pelargonioita.

– Perinteisellä mennään, joitakin värejä on muuttunut, mutta perusrunko on aika sama. Mikään trendikasvikaan ei tänä kesänä ole kokeilussa, Peltola kertoo.

Syy kukkaistutusten perinteisyyteen on Peltolan mukaan yksinkertaisesti resurssit, jotka ovat kutakuinkin samat kuin edellisinä vuosina. Hän on valinnut esimerkiksi samettikukkia tottumuksesta jo vuosia, osittain helppohoitoisuuden mutta myös niiden hinnan mukaan.

– Periaatteessa on ihan samanlaiset resurssit kuin ennenkin, toki nyt saimme kaksi ukrainalaista apuun, mikä helpottaa. Tämä istutushan vie resursseja ja sitten se on muusta hoidosta pois. Näillä resursseilla on sitä ennenkin menty, on sentään aina kukat maahan mennyt, Peltola naurahtaa.

Kaupunginpuutarhuri esittelee myös muutamalla lauseella istutuksiin tulevia muutoksia. Isoihin maaryhmiin ollaan toivottavasti jo ensi vuonna istuttamassa monivuotisia lajikkeita. Rauhanpuiston istutusten suunnitelmat ovat vielä aluillaan, mutta Kaupunginlahden rantaan kaavaillaan hieman himmeämpiä sävyjä.

– Suunnitelmat ovat vasta tekeillä, mutta toiveena on, että rantaan saamme istutettua ensimmäiset uudet kasvit vielä tämän vuoden aikana.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän