Vuonna 1898 Santtionrantaan päätettiin rakentaa uimahuone naisuimareita varten. Kaupungin ylläpitämiä uimarantoja oli juuri tämä ranta Santtiossa ja toinen Sorvakossa ns. Ykskoivun ranta, joka oli aikaisemmin tarkoitettu etenkin miehille. Hepokarissa olivat uimahyppylaiturit.
Matkailijoita varten perustettiin 1950-luvulla leirintäalue Santtionrannan uimarannan yhteyteen. Alueelle rakennettiin matkailijoiden vastaanottamista varten kioskirakennus, huoltorakennus sekä rantasauna.
Kaunisrannaksi on kutsuttu aluetta meren rannalla Santtionrannasta kohti pohjoista, Hiuta ja Vohdensaarta. Tie kaupungin keskustasta Vohdensaarelle kulki läheltä meren rantaa, nykyisen Kalalokkikujan ja Harmaalokkikujan kohdalta. Sen tien ja rannan väliin oli muodostunut Kaunisrannan asuin- ja huvila-alue.
Alueen asuinrakennusten ja kesähuviloiden osoitteena oli Kaunisranta. Tien toiselle puolelle ryhdyttiin 1950-60-luvuilta lähtien rakentamaan pientaloja. Tie Vohdensaarelle oli valmistunut pääasiassa yksityisvaroin 1800-luvun puolivälissä, kun Vohdensaaresta tiloja omistanut rehtori Wivolin sai sen aikaiseksi.
Heti nykyisen Santtionrannan leirintäalueen pohjoispuolella sijaitsi vuosikymmeniä Uudenkaupungin teurastamo. Teurastamo oli aloittanut toimintansa 1907 ja ainakin vuodesta 1915 alkaen oli voimassa määräys, ettei kaupunkialueella enää saanut teurastaa karjaa tai sikoja missään muualla.
Tämä Kaunisrannan teurastamo kuitenkin meni huonoon kuntoon ja vuonna 1940 avautui kaupungin keskustassa, nykyisellä Ajurinkujalla Lounais-Suomen Osuusteurastamon rakennuttama uusi tiilirakenteinen teurastamo. Kaunisrannan teurastamon rakennukset kunnosti sittemmin asuinkäyttöön Suojanen-niminen mies.
Kaunisrannassa toimi lähes 80 vuoden ajan myös tiilitehdas. Uudenkaupungin suuren kaupunkipalon 1846 jälkeen kaupunkia uudelleenrakennettiin ja siihen tarvittiin rakennusaineita. Georg J. Laurentz sai vuonna 1847 luvan perustaa tiilitehtaan Kaunisrantaan.
Myöhemmin tehtaan omistajana oli mm. muurarimestari David Lönnroth , joka oli mm. yksi Uuden kirkon rakennusmestareista. 1870-luvulla ”tiilipruukin” omistajaksi tuli Frans Björkroos . Björkroosin perhe muutti vuonna 1906 sukunimensäkin Kaunisrannaksi. Loppuvuosina tiilitehtaan omistajina oli useita eri henkilöitä.
Kieltolain aikana tiilitehdas esiintyi usein paikallislehden palstoilla. Vuonna 1921 viranomaisille selvisi, että tehtaalla oli jo muutaman vuoden ajan valmistettu laittomasti viinaa. Neljä silloista tehtaan osakasta saivat rangaistukset viinan valmistuksesta. Viinankeitto ei kuitenkaan loppunut ja tehtaan omistajat saivat rangaistuksia spriitehtailusta vielä tiilitehtaan lopettamisen 1925 aikoihin.
1800-luvulla myös Sorvakonniemessä toimi hetken tiilitehdas ja lähes vuosisadan ajan myös Sundholman kartanossa.
Tiilitehtaan rakennukset osti vuonna 1925 kivityömies Emil Lindgren . Hän piti vaimonsa Aleksandran kanssa paikalla yleistä saunaa. Emil oli tunnettu myös hyvänä kalansavustajana ja villaneuleiden tekijänä.
Lindgrenin jälkeen saunaa pitivät vielä 1970-luvulle asti Olle ja Hellin Aaltonen . Heidän asuinrakennuksensa tuhoutui tulipalossa 1990-luvulla.
Teurastamon ja tiilitehtaan välissä sijaitsi jo 1800–1900-lukuen vaihteessa myös pyykkihuone ja laituri pyykinpesua ja -huuhtelua varten. Myöhemmin paikalla oli matonpesulaituri, joka sittemmin siirrettiin pohjoisemmaksi lähemmäs venelaitureita.
Monet mattolaiturilla käyneet muistavat lähellä asuneen ”Pukkiparturin”. Rinteessä olleessa talossa asui ympärivuotisesti Viipurissa aikanaan parturina toiminut ja huonosti suomea puhunut Antonia Glumoff . Lisänimensä hän oli saanut siitä, että hän piti talonsa yläkerrassa vuohia ja vihainen pässikin saattoi olla pihalla.
Kaunisrannan alueella on sijainnut vuosikymmenten aikana myös kaupunkilaisten kesähuviloita. Ainakin jo 1890-luvulla kirkkoherra Cederbergillä oli huvila Kaunisrannassa ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä myös kauppalaivuri Isak Isakssonilla.
Tarinan mukaan kirkkoherra Cederbergin Minna-rouva olisi ollut ensimmäinen, joka käytti Kaunisranta-nimeä kesäpaikastaan 1890-luvulla. 1930-luvulta lähtien kaupungin omistamia huvilatontteja vuokrattiin Kaunisrannasta enemmänkin.
Kaikkiaan Santtionrannan ja Hiunpuhdin välisellä rannalla oli 15 kaupungin omistamaa vuokratonttia, joissa oli muutama ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu talo, loput kesäasuntoja. Santtion asuinalueen laajentuessa päätti kaupunki lopettaa Kaunisrannan tonttien vuokraamisen 1970-luvulta alkaen. Viimeiset rakennukset rannalta hävisivät vasta pari vuosikymmentä sitten.
Nyt Kaunisranta on kaikille avoin ja monien suosima luonnonmukainen virkistysalue rantapolkuineen ja penkkeineen. Rannan poluilta voi vielä havaita näiden Kaunisrannan entisten rakennusten kivijalkoja, kaivon reunoja tai kellarin jäänteitä.
Kaupungin lisäksi myös Santtion asukkaat ovat talkoilla raivanneet aluetta ja tästä työstä aktiivisin toimija Kaisa Liukkonen myös palkittiin aikanaan stipendillä. Kaisa Liukkonen on myös jo vuosikymmeniä kartoittanut alueen vanhaa kasvillisuutta ja historiaa.
