Tarinoita Tevaluodosta

0
Veljekset Jaakko ja Lasse Lindström ovat tehneet Tevaluodon historiasta uuden kirjan.

Kymmenen vuotta sitten julkaistiin Jaakko ja Lasse Lindströmin kokoama sukuteos Mattssonin torpan väki. Kirja kertoi Ahvenanmaan Jurmosta lähtöisin olevan luotsiperheen elämästä Pyhämaan edustalla olevalla Peteluodon ja erityisesti Tevaluodon saarella. Yhden suvun tarina kertoi myös siitä miten saaristossa ennen elettiin.

– Kirjasta otettiin kaksi painosta ja myytiin loppuun parissa vuodessa. Vaikka kirja oli nyt valmis, jatkoin kuitenkin harrastustani, eli kotiseutuhistorian tutkimista ja tallentamista. Historian tutkiminen on siitä niin antoisaa että aina on mahdollista löytää jotain uutta, kertoi Jaakko Lindström.

Sitten sattuma puuttui peliin.

– Törmäsimme vaimoni kanssa Tevaluodolla ollessamme sattumalta vanhan torpan raunioihin. Tämä löytö herätti kiinnostukseni saaren asutushistoriaa kohtaan. Ketkä olivat saaren ensimmäisiä asukkaita ja mistä he tulivat. Tässä tutkimustyössä sai korvaamatonta apua Lyökin alueen sukuja tutkineelta Sinikka Ilvessalolta , selvitti Jaakko Lindström.

Vuosien mittaan arkisto karttui myös uusista Tevaluodon elämään liittyneistä tarinoista, valokuvista ja dokumenteista.

– Vähitellen kypsyi ajatus Mattssonin torpan väki -kirjan uudesta, päivitetystä versiosta. Kun veljeni Lasse Lindström muutti asumaan lähemmäs, Kemiöön, niin kirjaprojekti oli myös käytännössä helpompi toteuttaa.

Uusi kirja sai nimekseen Mattssonin torppa – tarinoita Tevaluodosta. Se sisältää samat tiedot ja tarinat kuin ensimmäinen sukukirja, osin tarkennettuina ja päivitettynä, mutta myös rutkasti uutta tietoa. Sivumääräkin on kasvanut sadalla.

– Kirjan kuvitusta on myös lisätty. Kuvituksessa on käytetty niin valokuvia, dokumentteja, piirustuksia kuin maalauksia. Osa kuvista kertoo siitä miltä Tevaluodossa näyttää nykyään, totesi kirjan kuvituksesta ja taitosta vastannut Lasse Lindström.

Kirjaan on koottu myös tietoja saarelaisten käyttämistä rohdoista sekä muutamia ruokareseptejä. Saaressa oli esimerkiksi normaalia valmistaa soppaa vesilinnusta.

Kirja on myytävänä palvelukeskus Passarissa sekä Uudenkaupungin merikeskuksessa.