Komealupiini on alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se tuotiin Eurooppaan 1800-luvulla koriste- ja rehukasviksi. Moni asia on kuitenkin mennyt sittemmin pieleen.
Monivuotisen komealupiinin laaja lehvästö tukahduttaa useimmat muut kasvit ympäristöstään. Sen tähkämäiseen kukintoon kehittyy runsaasti siemeniä, jotka pysyvät maaperässä pitkään itämiskykyisinä. Kerran kotiuduttuaan se on siten vaikea saada hävitettyä.
Hernekasveihin kuuluva komealupiini siirtää typpeä ilmakehästä maaperään. Typen sitomisessa sen apuna ovat juurinystyröiden symbioottiset bakteerit, kuten monilla hernekasveilla. Typpi rehevöittää maata. Näin komealupiini uhkaa toisellakin tavalla alkuperäisiä, niukkaravinteiseen ympäristöön sopeutuneita luonnonkasveja.
Rehukasvikäyttökin on komealupiinin kohdalla hieman kyseenalainen idea. Siemenet ovat proteiinipitoisia, mutta kasvi sisältää paljon kitkeriä ja myrkyllisiä yhdisteitä. Samasta syystä komealupiini uhkaa päiväperhosia, sillä toukat eivät pysty käyttämään sen lehtiä ravintonaan. Myös kasvin siitepölyn arvellaan olevan haitallista sitä kerääville kimalaisille. Kun komealupiini sitten syrjäyttää avoimien ympäristöjen muut kasvilajit, jäävät hyönteiset ilman ravintokasvejaan.
Komealupiinista on jalostettu lajikkeita, jotka soveltuvat rehu- ja ravintokäyttöön. Näistä makealupiiniksi kutsuttujen lajikkeiden siemenistä valmistetaan proteiinipitoista jauhoa, jota voidaan käyttää vaikkapa leivonnassa. Myös lähisukuista keltalupiinia viljellään rehuksi.
Alkuperäisillä kasvualueillaan komealupiini on jakautunut useaksi eri alalajiksi. Se risteytyy herkästi muiden sukunsa edustajien kanssa. Tämä aiheuttaa ongelmia Isojenjärvien alueella, jossa komealupiini on risteytynyt paikallisen pulskalupiinin kanssa. Pulskalupiinista riippuvainen sinisiipilaji ei pysty käyttämään komealupiiniristeymiä ravinnokseen. Pulskalupiinin käydessä harvinaisemmaksi harvinaistuu myös perhonen.
Ympäristölle hyödyllinen ekoteko on kerätä kesän juhliin mahdollisimman muhkeat komealupiinikimput. Luonnonväreistä kiinnostunut käsityöharrastaja kerää sinisiä kukkia myös värjäykseen. Tuloksena on turkoosinsinisiä ja vihertävän sävyisiä lankoja.
Kasvin torjunnassa pitkäjänteisyys on tärkeää. Vaikka sitä ei päästä kehittämään siemeniä ympäristöön, on maaperään ehtinyt jo monin paikoin kertyä elinvoimainen siemenpankki. Joka kesä maassa olevista siemenistä osa itää uusiksi kasveiksi.
Jos siemeniä kuitenkin estetään leviämästä, siemenpankki ehtyy lopulta. Silloin tienvarsilla on tilaa alkuperäisten niittykasvien kukoistukselle – ja niiden myötä luonnon monimuotoisuudelle.