Elävät Kaupunkikeskustat on lanseerannut nimikkeen Vartin keskusta. Vartin keskustassa palvelut keskittyvät kilometrin säteelle keskipisteestä. Uudenkaupungin keskusta on juuri tällainen vartin keskusta. Jos torin ympärille piirtää ympyrän kilometrin säteelle, sen sisään mahtuvat kaikki tärkeimmät palvelut: ruokakaupat, apteekit, Alko, vaateliikkeet, kirjasto, peruskoulu, lukio, ammattioppilaitos, monta päiväkotia, museo ja Cruselli. Myös Wintteriä rakennetaan tämän säteen sisään. Terveyskeskukseen ja sairaalaankin on vain vähän yli kilometri keskustasta.
Kompakti koko, kivijalkaliikkeet ja ravintolat lisäävät Uudenkaupungin keskustan elinvoimaa, mutta myös Kaupunginlahden rantojen uudistus on lisännyt keskustan vetovoimaa. Vaikka keskustaan ei olisi edes varsinaista asiaa, ihmiset kerääntyvät mielellään kävelemään Kaupunginlahden rannalle. Samalla tulee käytyä kahvilla tai syömässä, ehkä kaupassakin.
Myös Alisenkadun saneerauksen tavoitteena on edistää keskustan vetovoimaa. Kun tapahtuma-alue laajenee torilta ja Rauhanpuistosta Alisellekadulle, keskustassa voidaan järjestää yhä suurempia tapahtumia. Ne taas tuovat lisää ihmisiä ja ostovoimaa keskustaan. Kirjaston valmistuminen remontista ensi vuonna ja palveluiden kokoaminen Wintteriin lisäävät vielä entisestään ihmisten liikkumista keskustassa.
Uudenkaupungin keskustan elinvoimaisuus on monen tekijän summa.
Teija Uitto