Uusi koronalääke tulee käyttöön Varsinais-Suomessa – Tarkoitettu vaikeaan riskiryhmään kuuluville

0
Koronarokotuksia annetaan Välskärintiellä Rokottamossa.

Koronalääke Paxlovidia on saapunut Suomeen ja tällä viikolla lääke tulee käyttöön Varsinais-Suomessa.

Lääke on tarkoitettu niille, jotka kuuluvat Sosiaali- ja terveysministeriön määrittelemiin riskiryhmiin. Lääke on aloitettava mahdollisimman aikaisin, viimeistään viiden vuorokauden kuluessa koronaoireiden alkamisesta.

– Sairaalaan ei juuri koskaan joudu viiden vuorokauden kuluessa oireiden alusta, joten sairaalakäyttöön lääke ei oikeastaan tule, Tyks infektioyksikön ylilääkäri Jarmo Oksi sanoo.

Vakavan taudin riskiryhmään kuuluva voi hakeutua päivystykseen, jos on koronaan viittaavia oireita tai kotitesti on ollut positiivinen. Ennen päivystykseen hakeutumista on ensisijaisesti otettava yhteyttä päivystyksen puhelinneuvontaan.

Testi pitää varmistaa laboratoriossa ja, jos tarkat ohjekriteerit vakavan taudin riskistä täyttyvät, saatetaan potilaalle määrätä tätä uutta lääkettä. Näin edellyttäen, että ei ole vasta-aiheita lääkkeen aloitukselle esimerkiksi lääkeyhteisvaikutusten vuoksi.

– On tärkeätä, että riskiryhmään kuuluvat potilaat menisivät viralliseen testiin, koska ilman virallista koronatestitulosta, lääkettä ei voida määrätä, Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Mari Kanerva sanoo.

Lääke on reseptilääke, eikä tule saatavaksi jokaiseen apteekkiin, vaan ainoastaan sairaala-apteekkeihin. Lääkettä jaetaan Tyks Akuuttiin sekä Tyksin lähisairaaloihin: Salon, Vakka-Suomen ja Loimaan sairaalaan tällä viikolla. Lääkettä tulee jaettavaksi myös Turun kaupungin infektiovastaanotolle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän