– Tällainen kaupunkikalastus on ulkomailta Suomeenkin rantautunut tapahtuma, jota järjestetään useilla paikkakunnilla. Tiistaina oltiin Turussa ja nyt Uudessakaupungissa, Mikael Jaakkola vapaa-ajan kalastajista kertoi kisailun alkaessa.
Uudenkaupungin Kaupunginlahti sopii hänen mukaansa hyvin tällaiseen. Isoja ahvenia, lahnoja, pasureita ja säynäviä saattaisi olla luvassa, jos Ahti antejaan suo. Kuhakin on mahdollinen.
Ainakin ahventen suhteen kutsu veden alle kuultiin jo kisan alkupuolella. Aurora Maijala , Nici Maijala sekä Antti Huuskonen olivat mittaamassa järjestäjältä saamallaan mittatikulla lahdesta noussutta ahvenenmollukkaa. Muutakin saalista odoteltiin, olihan joukkueen nimikin enteellisesti Kalakukko.
Nici ja Aurora kertoivat olevansa Järvenpäästä ja tulleet sukuloimaan Ukiin ja samalla osallistumaan tähän mukavaan tapahtumaan.
– Ja hyvä myös opettaa kalastustaitoja näille nuoremmillekin, siitä se lähtee, Nici kertoi.
Aurora ei ollut ainoa polvenkorkuinen kisassa. Nuorimmille annettiin myös mittaushyvitystä joukkueensa hyväksi. Neljä pisintä kalaa mitattiin, yksi per kalalaji. Saaliistaan voi ottaa myös kuvan todisteeksi.
– Mukaan on ilmoittautunut kuusitoista joukkuetta, ihan mukavasti siis. Vaikka ilma onkin tällainen hieman sateentihkuinen, mutta mitäpä ei kunnon kalamies kestäisi, Mikael Jaakkola hymyili.
Itsekin hän kertoo tällaisissa mukana olleensa ja voittaneensakin. Nyt hän oli vain järjestäjän roolissa. Hän muistelee myös omia kalareissujaan, josta etenkin yksi 1,5 tuntia kestänyt lohenkalastus ja kalan ylössaaminen Ahvenanmaan vesillä on jäänyt mieleen.
Kalastajat toivotti tervetulleiksi myös matkailusuunnittelija Irmeli Laiho-Andersson . Hän muisteli olleensa ideoimassa tällaista tapahtumaa Uuteenkaupunkiin. Mikä sen paremmin merelliseen kaupunkiin sopisikaan.
Kilpailualue oli kaupungin puolella rajattu ”Kööpenhaminan laituriin” asti, mutta suurin osa joukkueista suuntasi kuitenkin Sorvakon puoleiseen rantaan. Ennen kisaa Mikael Jaakkola selvitti myös säännöt, joiden mukaan toimitaan. Alamittaisia kaloja ei mittaukseen hyväksytä.
Saatiinhan saalista Kaupunginlahtemme vesistä. Voittoon kiri neljän kalalajin yhteistuloksella 109,5 senttiä joukkue Kanaalin tonkijat, Juuso Triipponen sekä Samu Laaksovirta . Toisena joukkue Bazar Panda, Niko ja Veikko Satto 106 senttiä ja kolmantena joukkue Kalaa Mikael ja Eveliina Kankare 97,5 senttiä.
Kaikkiaan saatiin seitsemää eri kalalajia, joista suurin mitattu ahven 33, lahna 45, säyne 33, pasuri 24, kiiski 12, särki 18 ja salakka 12 senttiä.