Aromikas ja oikullinen mesimarja

0
Mesimarjan punaiset luumarjat ovat metsämarjojemme parhaimmistoa.

Maamuurain, karvamansikka, oriho. Rakkaalla marjallakin on monta nimeä. Mesimarja viihtyy koko maassa kosteilla ja riittävän valoisilla kasvupaikoilla. Nykyään se on harvinaistunut luonnossa, kun maa- ja metsätalouden muutokset ovat vähentäneet sille sopivia elinympäristöjä.

Ensimmäiset syvänpunaiset marjat alkavat kypsyä heinäkuun puolivälissä, ja satoa saadaan syyskuun alkuun asti. Mesimarja on oikullinen metsämarja, sillä sen kukinnan ja pölytyksen onnistumiselle on tarkat vaatimukset.

Kasvi on ristipölytteinen, eli se tarvitsee toisen kasviyksilön siitepölyä, jotta kukista alkaa kehittyä marjoja. Usein kasvustot ovat muodostuneet saman yksilön rönsyilevistä taimista. Niinpä kukkien pölyttyminen voi olla haasteellista.

Mesimarjan kukat pölyttyvät myös lähisukuisen kasvin, lillukan, siitepölyllä. Kukista kehittyy tavalliseen tapaan herkullinen marja. Sen siemenistä kasvaa molempia vanhempia muistuttava risteytymä: mesilillukka. Kasvi on hentoista mesimarjaa kookkaampi ja rotevampi.

Kauniin vaalean ruusunpunaisin kukin kukkivaan mesilillukkaan ei kuitenkaan muodostu marjoja. Lapissa nämä hedelmättömät mesimarjan ja lillukan risteytymät ovat paikoitellen jopa yleisempiä kuin kumpikaan kantalajeista.

Herkullisen marjasadon toivossa mesimarjaa on risteytetty myös toisen lähisukulaisen vadelman kanssa. Tuloksena on kaupallisestikin jonkin verran viljelty mesivadelma. Siinä yhdistyvät mesimarjan hienostunut maku ja vadelman satoisuus.

Vaihtelevasti satoa antava mesimarja on haasteellinen poimittava. Marjat ovat herkkiä kolhuille ja ne on kerättävä kantoineen. Marjat säilyvät tuoreena huonosti, joten ne on käytettävä pian poimimisen jälkeen. Mesimarjaa käytetään maustamaan likööreitä ja säilykkeissä sekä leivonnassa yhdessä muiden marjojen tai vaikkapa omenan kanssa.

Mesimarjan aromikkuus syntyy yli kahdesta sadasta aromiaineesta. Osa niistä on sellaisia, jotka eivät kestä kuumennusta. Samoja aromiaineita on myös ahomansikassa. Niinpä mesimarjasta tulee kuumennettaessa herkästi karvaan makuista.

Kaikeksi onneksi mesimarjan mehukkaat marjat eivät ole kasvin ainoa syötävä osa. Myös tuoreita lehtiä voi kerätä villiyrttinä. Mesimarjan lehdistä saa hiostamalla eli fermentoimalla valmistettua upean aromikasta yrttiteetä kotikonstein.

Mesimarjateetä varten kasvin nuoria lehtiä kerätään ja murskataan saksilla tai puhtain käsin kämmenten välissä hieroen. Sitten lehtimassa asetetaan puhtaaseen lasipurkkiin lämpimään paikkaan, kansi väljästi kiinni siten, että ilma kiertää. Kun lehtimassan väri alkaa muuttua ruskehtavaksi, se levitetään kuivumaan ilmavasti leivinpaperin päälle ritilälle. Kuivunut lehtiaines on valmista käytettäväksi teehaudukkeena.

Keskikesän luontoretkelle kannattaa varustautua pienellä kokoontaitettavalla keruuastialla. Mesimarjan lisäksi myös moni muu herkullinen metsämarjamme aloittelee jo satokauttaan.

Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän