Autotehdas palaa urheiluautojen valmistajaksi

0

Uudenkaupungin autotehtaalta kuultiin vuorostaan hyviä uutisia, kun Valmet Automotive kertoi allekirjoittaneensa sopimuksen Mercedes-AMG GT -urheiluauton valmistuksesta. 4-ovisten polttomoottori- ja hybridiversioiden tuotanto alkaa vuoden 2023 loppupuolella.

Edellisen kerran Valmet Automotive oli uutisissa, kun se ilmoitti muutosneuvotteluiden johtavan noin 330 henkilön irtisanomiseen ja 600 lomautukseen. Autotehtaalla on samalla siirrytty tuotannossa kahteen vuoroon.

Uuden mallin valmistuksen arvioidaan työllistävän eri osastoilla noin 200 henkilöä ja tuotanto on suunniteltu toteutettavaksi sisäisin järjestelyin.

Mercedes-Benzin ja Valmet Automotiven yhteistyö alkoi vuonna 2012 A-sarjan valmistuksella. Viisi vuotta myöhemmin mukaan tuli GLC-sarja, jonka tuotanto Uudessakaupungissa päättyi tänä vuonna.

Saksalainen Handelsblatt uutisoi kesäkuussa, että A-sarjan valmistus päättyy vuonna 2025 ja saksalaismerkki keskittyy jatkossa muutamiin luksusluokan malleihin. Näitä ovat lehden mukaan S-sarja, Maybach ja AMG-mallisto, johon AMG GT kuuluu.

AMG GT tarjoaa Valmet Automotiven mukaan asiakkaalle enemmän varusteluoptioita kuin mikään aiemmin Uudessakaupungissa valmistettu automalli. Samalla Uudenkaupungin autotehdas palaa urheiluautojen valmistajaksi.

Tehtaalla on kokemusta muun muassa Porschen valmistamisesta vuosilta 1997–2011 ja Fisker Karmasta heti sen jälkeen.

Urheiluautoa tuskin valmistetaan samanlaisia määriä kuin A-sarjaa, mutta se jatkaa Valmet Automotiven ja Mercedes-Benz Groupin pitkäaikaista yhteistyötä. Se kertoo saksalaisten luottamuksesta ja arvostuksesta Uudenkaupungin autotehdasta kohtaan.

Valmet Automotive on aiemmin tehnyt sopimukset Lightyearin ja Sono Motorsin sähköautomallien valmistuksesta Uudenkaupungin tehtaalla.

Sono Motorsin sähköautojen tuotannon on määrä käynnistyä syksyllä 2023.

Risto-Matti Kärki

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän