Crusell-sali täyttyi lapsiperheistä

0
Marzi Nyman esiintyi muun muassa mustiin pukeutuneena heavy-muusikkona.

Tiistaina järjestettiin Crusell-salissa noin 45 minuuttia kestänyt, Sanna Manderin lastenkirjaan pohjautuva  Avain hukassa -lastenkonsertti. Konserttia katsomaan saapui runsain määrin lapsiperheitä. Konsertin lähtökohta on varmasti monelle perheelle samaistuttava. Päähenkilö hukkaa kotiavaimen, jota sitten etsitään sieltä sun täältä.

Konsertin puitteet olivat kunnossa. Marzi Nymanin säveltämä musiikki yhdistyi Anne Rautiaisen  ohjaamaan visuaaliseen puoleen ja Hanna Vahtikarin esittämiin rooleihin. Erilaisia valoja, valkokankaita, lavasteita, musiikkia, ääniefektejä ja eleikästä esiintymistä hyödyntänyt konsertti piti lapset keskittyneinä. Konsertti antoi lasten myös osallistua näytelmään.

– Se on tuolla, kuului lasten huuto yhteen ääneen, kun avain viimein ilmestyi näköpiiriin. Tarina päättyi siis onnellisesti, eikä päähenkilön vanhempien tarvitse sarjoittaa lukkoja uusiksi.

Konsertin jälkeen lapset saivat käydä lavalla katsomassa menoa ja tervehtimässä soittajia ja esiintyjiä. Lavalla kävikin melkoinen kuhina.

Marzi Nyman on kokenut muusikko ja säveltäjä. Hän on säveltänyt musiikkia muun muassa elokuviin ja eri tapahtumiin. Lapsille suunnatun konsertin säveltäminen oli hänelle kuitenkin jotain uutta, vaikka hän on aiemminkin osallistunut nuoremmalle yleisölle suunnatun musikaalisen sisällön tekemiseen.

– Tämä on ensimmäinen, minkä olen säveltänyt, Nyman kertoo viitaten lapsille suunnattuun konserttiin.

Lapsille suunnattujen konserttien säveltäminen antaa vapaammat kädet konsertin suhteen, ja on erilaista verrattuna muuhun säveltämiseen. Konserttiin on sisällytetty viittauksia, jotka avautuvat vain vanhemmalle yleisölle. Soittajatkin olivat vahvasti läsnä konsertissa.

– Tämä on silleen hauska bändi, että soittajat saa olla mukana tuossa lavatoiminnassa, Nyman toteaa.

Konsertin eri osiot koostuivat erilaisista musiikkilajeista. Mukana oli hidastempoisempaa, mollivoittoista sävellystä, kuin myös raskaamman musiikin osio, jossa Nyman esiintyi mustiin pukeutuneena heavy-muusikkona sähkökitaroineen.

Crusell-viikon järjestelyt ovat olleet festivaaliin jo useita kertoja osallistuneelle Nymanille mieleen. Esityksen edellytyksistä ei hänen mukaansa tingitä, vaan pyritään parhaaseen lopputulokseen.

– Tosi kiva kun tuodaan pienempikin kokoonpano, tuodaan kaikki kamat. Mistään ei tingitä, hän kehuu puitteita.

Uusikaupunki on Nymanille tuttu paikka, eikä pelkästään Crusell-viikon myötä. Nymanilla on kaupunkiin perhesiteitä.

– Olen ollut tosi monta kertaa. Äiti on syntynyt Ihodessa, mutta asunut täällä.

Nymanin lapset ovat Crusell-viikolla mukana. Hänen vanhempansa ovat välillä katsoneet lasten perään ja käyneet lasten kanssa tutustumassa kaupunkiin ja perheensä historiaan.

– He kävivät katsomassa sitä vanhaa äidin lapsuudentaloa, joka on mun vaarin rakentama. Silleen hieno tunnelma, Nyman toteaa.

Kaupungissa käydessään Nyman itsekin käy katsastamassa eri paikkoja. Esimerkkinä hän mainitsee pururadan ja ravintolat.

– Ravintolat, makasiini ja Pooki, nehän on huippuja, hän toteaa.

Nymanille päätös tulla vuosi toisensa jälkeen Crusell-viikolle on selkeä. Viikolla tapaa paljon ihmisiä, ja yhteisöllisyys korostuu.

– Ihmiset. Totta kai sekin on mukava saada aina kutsu. Tässä on niin monta hyvää ystävää tässäkin porukassa, Nyman vastaa kysyttäessä syytä, mikä Crusell-viikossa vetää aina puoleensa.

Patrick Paladanius